Jalkapallon EM-kisat 2024

Jalkapallon EM-kisat 2024 pidetään 14 kesäkuuta – 14. heinäkuuta 2024. Kyseessä on 17. kerta, kun jalkapallossa pelataan miesten Euroopan mestaruudesta. Turnaus järjestetään Saksassa, joka isännöi EM-futista yksin historiansa aikana toista kertaa. Jalkapallon EM karsinnat aloitettiin keväällä 2023 siten, että viimeiset ottelut pelattiin maaliskuussa 2024. Viimeisetkin EM-kisoissa mukana olevat maat on saatu EM-jatkokarsintojen jälkeen selville.

Jalkapallon EM kisat pelattiin viimeksi vuonna 2021, vaikka turnaus oli tarkoitus pitää alkuperäisen aikataulunsa mukaisesti jo vuonna 2020. Koronapandemia sotki kuitenkin tilanteen niin, että EM-kisat oli pidettävä vuoden myöhässä. Tästä huolimatta EM futis 2021 järjestettiin virallisesti nimellä “UEFA Euro 2020”.

Kiinnostaako EM vedonlyönti? Katso kertoimet EM kisoihin.

parhaat kertoimet em-kisoihin

Huomioithan, että uhkapelaaminen on Suomessa rajoitettua ja sallitaan vain Veikkauksen kautta. Käytä yllä olevaa linkkiä vain, jos vierailet muualta kuin Suomesta käsin.

Jalkapallon EM-kisat: Karsinnat 2024

Jalkapallon EM-karsinnoissa oli mukana 53 joukkuetta, joista 23 maata eteni futiksen EM-kisoihin. Saksa oli varmistanut jo paikkansa turnauksessa, sillä isäntämaalla ei ollut mahdollisuutta tippua kisoista jo karsintavaiheessa. Viimeiset ottelut pelattiin vuoden 2024 keväällä, jolloin jalkapallon EM 2024 karsinnat saatiin valmiiksi. Ne olivat sidoksissa Kansojen liigan kauteen 2022-23, josta oli myös mahdollista edetä EM-kisoihin.

Jalkapallon EM karsinnat 2023 pelattiin samanlaisella systeemillä kuin edellisissä EM-kisoissa. EM-karsinnoissa oli mukana yhteensä 10 lohkoa. Jokaisesta lohkosta EM-kisoihin eteni kaksi parasta maata. Kolmessa lohkossa oli kuusi ryhmää, muissa viisi. Suomi pelasi lohkossa H, jossa oli kuusi maata.

Venäjä suljettiin turnauksesta ulos hyökkäyssotansa vuoksi, joten se ei ollut mukana myöskään karsinnoissa. Valko-Venäjä sai osallistua EM-karsintoihin, mutta heidän ottelunsa pelattiin ilman katsojia ja puolueettomilla kentillä. Kansojen liigasta mukaan pääsevät maat selvitettiin keväällä 2024. Jatkokarsinnat ratkaistiin Kansojen liigan menestyksen kautta.

Nämä maajoukkueet eivät voineet päätyä lohkoarvonnassa poliittisista syistä johtuen samaan lohkoon:

  • Armenia ja Azerbaizhan
  • Valko-Venäjä ja Ukraina
  • Espanja ja Gibraltar
  • Kosovo ja Bosnia-Hertsegovina
  • Serbia ja Kosovo

Lohko A: Espanja, Skotlanti, Georgia, Norja, Kypros
Lohko B: Hollanti, Ranska, Kreikka, Irlanti, Gibraltar
Lohko C: Italia, Englanti, Ukraina, Pohjois-Makedonia, Malta
Lohko D: Kroatia, Wales, Armenia, Turkki, Latvia
Lohko E: Puola, Tshekki, Albania, Färsaaret, Moldova
Lohko F: Belgia, Itävalta, Ruotsi, Azerbaizhan, Viro
Lohko G: Unkari, Serbia, Montenegro, Bulgaria, Liettua
Lohko H: Tanska, Suomi, Kazakstan, Slovenia, Pohjois-Irlanti, San Marino
Lohko I: Sveitsi, Israel, Romania, Kosovo, Valko-Venäjä, Andorra
Lohko J: Portugali, Bosnia ja Hertsegovina, Islanti, Luxemburg, Slovakia, Liechtenstein

Jalkapallon EM-kisat 2024: Kertoimet

Asiakkaiden on syytä vertailla kertoimia eri vedonlyöntisivustoilla, jos tavoitteena on pelata kulloinkin parhaat kertoimet. Katso jalkapallon EM kertoimet täältä. Jos asut Suomessa, pelaathan vain Veikkauksen kautta. Ulkosuomalaiset voivat toki hyödyntää parhaat kertoimet myös ulkomaisilla vedonlyöntisivustoilla, jos asuinmaan lainsäädäntö sen sallii.

EM karsintaottelut – aikataulu

PelipäiväPvm
Pelipäivä 123.–25.3.2023
Pelipäivä 226.–28.3.2023
Pelipäivä 316.–17.6.2023
Pelipäivä 419.–20.6.2023
Pelipäivä 57.–9.9.2023
Pelipäivä 610.–12.9.2023
Pelipäivä 712.–14.10.2023
Pelipäivä 815.–17.10.2023
Pelipäivä 916.–18.11.2023
Pelipäivä 1019.–21.11.2023
Jatkokarsintojen välierät21.3.2024
Jatkokarsintojen finaalit26.3.2024

Vedonlyöntibonukset futiksen EM-kisoihin 2024

Jalkapallon EM kisat 2024 tulee olemaan jälleen suurta juhlaa myös vedonlyöntibonusten näkökulmasta. Suurin osa vedonlyöntisivustoista panosti kattavasti myös maaliskuussa 2024 päättyneisiin EM-karsintoihin. Löydät EM-kisoihin kesän lähestyessä kampanjat, tarjoukset ja muut pelaajaedut mukaan lukien parhaat vedonlyöntisivustot Vihjemediasta.

jalkapallon em kisat

Huomioithan, että uhkapelaaminen on Suomessa rajoitettua ja sallitaan vain Veikkauksen kautta. Käytä yllä olevaa linkkiä vain, jos vierailet muualta kuin Suomesta käsin.

Jalkapallon EM kisat tietopaketti

Jalkapallon EM-kisoihin selviytyneet joukkueet ovat nyt selvillä, kun EM-jatkokarsintojen viimeisetkin ottelut saatiin valmiiksi. Jalkapallon EM-kisat on erittäin odotettu ja hulppea urheilutapahtuma, josta spekuloidaan ja keskustellaan paljon myös ennen otteluiden käynnistymistä. Kaikki mitä tarvitset futiksen EM-kisoihin löytyvät turnauksen lähestyessä alla olevilta sivuilta:

Katso myös jalkapallo vihjeet ja Vihjemedian vakio 1 vihjeet.

EURO 2020 -kisojen palkinnot

Alta näet EM tulokset 2021.

Euroopan mestari: Italia
Turnauksen paras pelaaja: Gianluigi Donnarumma (I)
Turnauksen paras nuori pelaaja: Pedri (E)
Maalipörssin voittaja: Cristiano Ronaldo (P)

Suomen ottelut EM futis 2024 -kisoissa

Suomi pelasi EM-jatkokarsintojen A-polun välierässä Walesia vastaan. Huuhkajilla piti olla realistinen mahdollisuus tavoitella historiansa toista paikkaa EM-kisoihin, mutta siitä jäätiin lopulta kauaksi. Suomi koki ruman tappion Walesille siten, että Lohikäärmeet oli huomattavasti vahvempi joukkue ja eteni ansaitusti A-polun finaaliin. Huuhkajien matka päättyi tällä kerralla kurjasti jo ennen EM-kisoja.


⚽ Jalkapallon EM-kisat 2024 – Usein Kysytyt Kysymykset ⚽

  • Milloin on jalkapallon EM-kisat 2024?
    Seuraavat jalkapallon EM-kisat pelataan 14. kesäkuuta – 14. heinäkuuta 2024.
  • Missä jalkapallon EM kisat pelataan?
    Tulevat jalkapallon EM-kisat käydään Saksassa muun muassa Berliinissä, Münchenissa, Dortmundissa ja Hampurissa.
  • Milloin jalkapallon EM-karsinnat käydään?
    Jalkapallo EM-karsinnat on saatu valmiiksi, ja urakka huipentui maaliskuussa 2024.
  • Mistä näkee jalkapallon EM kisat 2024?
    EM-kisojen kaikki ottelut näkyvät jälleen Ylen kanavilla.
  • Miten lyödä vetoa jalkapallon EM-kisoissa?
    Käytännössä kaikki vedonlyöntisivustot tarjoavat runsaasti vetokohteita ja pelattavaa EM-kisoihin.
  • Näkeekö EM-kisoja livenä?
    EM-kisoja voi mennä katsomaan paikan päälle Saksaan.
  • Kuka voittaa jalkapallon EM-kisat?
    Suurimmat voittajaehdokkaat ovat Ranska, Englanti ja Saksa.

Joukkueet

Jalkapallon EM kisat 2024 sisältää 24 joukkuetta, jotka selvitettiin Saksaa lukuun ottamatta keväällä 2024 päättyneissä EM-karsinnoissa. Listaamme alle kaikki mukana olevat joukkueet. Suomi pelasi itsensä viimeksi upeasti EM-kisoihin, mutta Huuhkajat hyytyi tällä kerralla Walesin vieraana surullisella tavalla ja jäi täysin jalkoihin. Jatkokarsintojen kautta viimeiset kisapaikat menivät Georgialle, Puolalle ja Ukrainalle. Georgialle kyseessä on historian ensimmäinen kerta EM-kisoissa.

EM-KISOIHIN OSALLISTUVAT MAAT

Saksa (isäntämaa)
Skotlanti
Unkari
Sveitsi
Espanja
Kroatia
Italia
Albania
Slovenia
Tanska
Serbia
Englanti
Puola
Hollanti
Itävalta
Ranska
Belgia
Slovakia
Romania
Ukraina
Turkki
Georgia
Portugali
Tshekki

Jalkapallon EM-kisat 2024 lohkot

EM-kisojen lohkovaiheesta esiin nousevat varsinkin kaksi erittäin kovatasoista ryhmää. Lohko B:ssä vaikuttaa kolme futiksen suurmaata Espanja, Krotia ja Italia jalkapalloilullisesti pienen Albanian rinnalla. Lohko D on myös varmasti todella laadukas, kun Ranskaa lähtevät haastamaan Hollanti, Itävalta ja Puola.

LOHKO A:LOHKO B:
SaksaEspanja
SkotlantiItalia
UnkariKroatia
SveitsiAlbania
  
LOHKO C:LOHKO D:
EnglantiRanska
TanskaHollanti
SerbiaItävalta
SloveniaPuola
  
LOHKO E:LOHKO F:
BelgiaPortugali
SlovakiaGeorgia
RomaniaTurkki
UkrainaTshekki

Vedonlyönti ja kertoimet

Jalkapallon EM-kisat on valtava urheilutapahtuma myös vedonlyönnin näkökulmasta. EM-kisat 2024 tarjoaa vedonlyönnistä kiinnostuneille katsojille ja jalkapallon ystäville valtavan määrän erilaisia vetokohteita ja -muotoja sekä mahdollisuuksia osallistua turnaukseen pelaamalla itselle kiinnostavia otteluita tai joukkueita ensi vuoden EM-kisoissa.

Siinä missä jalkapallon EM-kisat on yksi vuoden suurista urheilutapahtumista, niin kaikki ottelut pitävät sisällään lähes poikkeuksetta jokaisella vedonlyöntisivustolla suuren määrän pelattavaa ja hienot puitteet veikata monipuolisesti ja kattavasti ennen niiden alkua tai live-vedossa. Voit myös hyödyntää matkan varrella EM-kisojen käynnistyessä parhaat EM bonukset ja muut jalkapallon EM-kisojen kampanjat, tarjoukset ja pelaajaedut.

Suurimmat voittajaehdokkaat ensi vuoden turnaukseen ovat Ranska, Englanti ja Saksa. Vedonlyöntisivustot hinnoittelivat aluksi Saksan lievästi todennäköisimmäksi mestarisuosikiksi ennen juuri Ranskaa ja Englantia, sillä kotietu näyttelee varmasti merkittävää roolia. Tilanne on kuitenkin muuttunut hieman siten, että Ranskasta on tullut marginaalinen ykkössuosikki.

Parhaat vedonlyönti bonukset

Vedonlyöntisivustoilla on EM-kisojen lähestyessä runsaasti kampanjoita, tarjouksia ja muita pelaajaetuja, joita kannattaa seurata ja lunastaa aina mahdollisuuksien mukaan, jos oman maan lainsäädäntö vain sallii sen. Uudet pelaajat voivat lunastaa muun muassa ilmaisvetoja, riskittömiä vetoja, korotettuja kertoimia ja perinteistä bonusrahaa. Tiedossa on myös paljon lisää pelirahaa vanhojen asiakkaiden iloksi. Kannattaa napata talteen vähintään kaikki parhaat vedonlyöntibonukset, jos se on oman lainsäädännön puolesta mahdollista.

Jalkapallon EM kisakaupungit

Jalkapallon EM-kisat pelataan seuraavissa Saksan kaupungeissa: Berliini, München, Dortmund, Stuttgart, Frankfurt, Gelsenkirchen, Hampuri, Düsseldorf, Köln ja Leipzig. Suurin stadion on Berliinissä, jonne mahtuu noin 74 000 katsojaa. Toinen lähes yhtä suuri stadion on Münchenissa. Olemme laittaneet alle stadioneiden kapasiteetit pyöristettyinä.

EM-kisojen stadionit

KaupunkiStadionKapasiteetti
BerliiniOlympiastadion74 000 katsojaa
MünchenAllianz Arena70 000 katsojaa
DortmundSignal Iduna Park65 000 katsojaa
StuttgartMercedes-Benz Arena54 000 katsojaa
FrankfurtDeutsche Bank Park54 000 katsojaa
GelsenkirchenVeltins-Arena54 000 katsojaa
HampuriVolksparkstadion52 000 katsojaa
DüsseldorfMerkur Spielarena51 000 katsojaa
KölnRheinEnergieStadion49 000 katsojaa
LeipzigRed Bull Arena42 000 katsojaa

Suomi jalkapallon EM-kisoissa 2024

Suomen pelaaminen EM-kisoissa selvisi EM-karsinnoissa ja siitä vielä eteen päin EM-jatkokarsinnoissa. Huuhkajat esiintyi samassa EM-karsintojen lohkossa muun muassa Tanskan ja Slovenian kanssa. Suomi jäi kuitenkin karusti lohkonsa kolmanneksi ja ylsi lopulta vain EM-jatkokarsintoihin. Huuhkajat ei onnistunut pääsemään EM-karsinnoissa lohkonsa toiseksi, joten joukkueen matka jatkui EM-jatkokarsinnoissa Walesia vastaan. Ottelusta tuli heti alusta saakka hyvin vaikea, sillä Lohikäärmeet otti kuskin paikan avausminuuteista lähtien.

VAR jalkapallon EM-kisoissa

Jalkapallon EM-kisat 2021 oli ensimmäinen arvoturnaus, jossa oli käytössä paljon keskustelua herättänyt VAR eli Video Assistant Referee. Suomeksi puhutaan videotuomareista. VAR on ollut jo vuosia käytössä Mestarien liigassa ja Eurooppa-liigassa sekä monissa vähän jo pienemmissäkin kansallisissa futisliigoissa, joten kyse on jo monille tutusta asiasta. Se herättää silti yhä paljon mielipiteitä suuntaan ja toiseen eikä sen käyttäminen varmaan koskaan saa kaikkia puolelleen.

Sen verran hyväksi järjestelmän käyttöönotto on kuitenkin havaittu myös ajatellen EM-kisoja, että VAR on mukana myös Saksassa pelattavassa turnauksessa. On kaikkien etu, että etenkin merkittävissä turnauksissa kaikki epäselvät tilanteet tuomitaan oikein niin usein kuin mahdollista ja vältytään Jumalan käsi -tyyppisiltä tilanteilta.

Jalkapallon EM-kisojen lähetykset

Jalkapallon EM-kisat 2024 lähetetään Suomessa kaikille jalkapallon ystäville alusta loppuun Ylellä. EM-kisat näytetään myös ensi kesänä Ylen kanavilla siten, että kaikki ottelut selostetaan suomeksi ja ruotsiksi. EM-kisat on myös vuonna 2024 Ylen näkökulmasta yksi vuoden suurista urheilutapahtumista kaikki lähetykset mukaan lukien, joten muun muassa huolella rakennetut studiot kuuluvat osaksi suurta futiskokonaisuutta. Jalkapallon EM-kisoihin lähtee varmasti paikan päälle myös runsaasti suomalaisia, mutta koko turnaus on katsottavissa alusta viimeisiin hetkiin asti ilmaiseksi Ylen tutulla laadukkuudella.