Jalkapallon veikkausvihjeet ja otteluennakot 10.8.

Lauantaina jalkapalloa pelataan eri puolilla Englantia. Tässä ovat vakiovihjeet lauantaille, ja nämä vihjeet vakio 1:seen saa käyttää itselle hyvällä tavalla.

Crystal Palace – Everton

Jalkapallon Englannin Valioliigassa Crystal Palace pelaa Evertonia vastaan. Kotijoukkue tulee esiintymään todennäköisesti hyvin samalla tavalla kuin viime kaudella. Tiivis alakerta vahvan organisoinnin kera on jälleen isossa roolissa. Kesän aikana uudistusta ei ole juuri tapahtunut. Roy Hodgson pysyy edelleen päävalmentajan paikalla. Jos lähtökohdat pitävät paikkaansa, sijoitus alemmassa keskikastissa on odotettavissa. Viimeiseksi jääneissä harjoitusotteluissa pelattiin tasapeli Wimbledonin kanssa ja hävittiin neljällä osumalla Hertha Berlinille. Vierasjoukkue voisi kamppailla sijoituksista jälleen heti parhaiden ryhmien alla. Kuudes sija on hyvinkin mahdollinen. Monet tärkeät avainpelaajat on saatu pidettyä samoissa maisemissa. Oleellisia menetyksiä ei ole. Toffees haluaa pelata myös vieraissa aktiivisesti. Liverpoolilaiset ovat selvästi parempi porukka, mutta harjoitusotteluissa maalinteko on ollut jopa odotettua vaikeampaa. Tasoeroa on silti sen verran reippaasti, että kakkoselle kellotetaan 40 prosenttia. Oikein pelattu kakkonen on ihan laadukas tolppa.

Burnley – Southampton

Burnley kohtaa Southamptonin, kun ottelut alkavat jalkapallon Englannin Valioliigassa. Kotijoukkueen edellinen kausi oli vaikea, eikä uuteen kauteen lähdettäessä asetelmiin ole tullut juuri muutosta. Isännät ovat perustasoltaan yksi sarjan heikoimmista nipuista. Liikkeellä ollaan myös alkavalla kaudella hyvinkin rajallisella materiaalilla, jolla venyminen pois putoamistaistelusta olisi hyvä onnistuminen. Loukkaantumisia ei oikein kestetä. Vierasjoukkue pelasi viime kaudella loppuhetket hyvin, mutta isossa kuvassa tekeminen on ollut alisuoritusta. Osaamista ja kykyä on saatu hyödynnettyä liian vähän. Tasaiseen keskikastiin pitäisi ehdottomasti olla asiaa. Kumpikin nippu on saanut harjoitusotteluissaan useita onnistumisia. Vierailla hyökkäyspelaaminen on vahvistunut. Viime kauden vaikeuksissa yksi selittävä tekijä löytyi myös heikosta onnesta suhteessa moneen samojen sijoitusten vastustajiin. The Clarets on kotonaan vain marginaalinen ennakkosuosikki. Ykköselle on tullut liikaa kannatusta, joten tiukkaan, tasaiseen ja vähämaaliseen iltaan mennään ristikakkosella.

Bournemouth – Sheffield United

Jalkapallon Englannin Valioliigassa yhteen iskevät Bournemouth ja Sheffield United. Isännät pelasivat viime kaudella todella vuoristoratamaisella tavalla. Peliesitykset olivat liian ailahtelevaisia, mutta taustalla oli ajoittain lukuisia loukkaantumisia. Poissaoloja on myös uuden kauden alla, sillä esimerkiksi Simon Francis ja Lewis Cook ovat sivussa. Kirsikat kuuluvat perustasoltaan sarjan alempaan keskikastiin. Vierasjoukkue nousi viime kauden päätteeksi kohti suuria ympyröitä. Sheffieldiläiset ovat perustasoltaan yksi sarjan heikoimmista nipuista, mutta varsinkin ensimmäiset kierrokset tarjoavat mahdollisuuden olla hyvinkin yllätysvalmiita. Vierailla pelitapa on esimerkiksi Norwichin tavoin hyvin pelaajien selkärangassa. Viime kaudella tien päällä oltiin toiseksi parhaita, mutta Valioliigassa reissussa tulee olemaan usein vaikeaa. Esimerkiksi Lys Mousset on yksi kesän uusista nimistä. The Cherriers on sen verran parempi porukka, että ykköseen päädytään noin 50 prosentilla. Kannatusta on tullut jopa hieman liian vähän, joten eiköhän ykkönen ole kelvollinen tolppa.

Watford – Brighton

Jalkapallon Englannin Valioliigassa toisensa kohtaavat Watford ja Brighton. Isännät olivat yksi viime kauden parhaista onnistujista, ja myös alkavalla kaudella sijoitusta on hyvinkin saatavilla keskikastin paikkeille. Oman historian paras sijoitus ei ollut ainoa onnistuminen, sillä mukaan mahtui FA Cupin finaali. Kokoonpano ei ole kokenut isoja muutoksia. Vierasjoukkue on alemman keskikastin nippu, joka voi joutua kuitenkin taisteluun häntäpäässä. Edelliset kaudet on menty alle tason, johon voisi kyvyt ja osaaminen riittää. Nyt liikkeellä ollaan Graham Potterin alaisuudessa, joka tuli seuraan Swanseasta. Parhaiden sarjojen ulkopuolelta on ehditty hankkia muutamia hyvinkin potentiaalisia nimiä. Lokkeja on vaikea arvostaa hyväksi vierailijaksi. Harjoitusottelut ovat tuoneet kuitenkin useita onnistumisia. Esimerkiksi Valencia kaatui maalein 2-1. Kummallakin nipulla on yhdestä kahteen poissaoloa. Perustasoltaan parempi Hornets on kotonaan noin 50 prosentin ennakkosuosikki. Kannatusta on tullut sen verran reilusti, että parhaita peli-ideoita on etsittävä ykkösen ohituksella.

Tottenham – Aston Villa

Jalkapallon Englannin Valioliigassa Aston Villa matkustaa Tottenhamin vieraaksi. Kotijoukkue sijoittui viime kaudella neljänneksi, ja uuden kauden alla Spursia on povattu jopa selväksi kolmoseksi heti Manchester Cityn ja Liverpoolin perässä. Isännät pelasivat viimeisissä valmistavissa otteluissaan Bayern Münchenia ja Interiä vastaan. Saksalaiset kaatuivat Audi Cupin finaalissa rankkareiden jälkeen, kun taas italialaiset voittivat niin ikään rankkareilla. Heung-Min Son on sivussa pelikiellon takia. Lisäksi Dele Alli on poissa. Eric Dierin pelaaminen on epävarmaa. Vierasjoukkue on käyttänyt uuden kauden alla paljon rahaa, jotta tavoite sarjapaikan säilytyksen osalta olisi realistinen. Perustasoltaan sarjanousija on yksi Valioliigan heikoimmista porukoista. Lisäksi ensimmäiset viikot saattavat olla yhteispelin löytymisen kannalta haastavia. Toisaalta harjoitusottelut menivät hyvin. Siellä tuli useita hyviä onnistumisia, joista viimeisin oli voittoisa koitos RB Leipzigistä. Vierailijat haluavat jatkaa aktiivista ja pelaavaa tyyliään, mutta nyt varsin alakerta joutuu aiempaa isompiin ongelmiin. Ykkönen tulee 75 prosentilla, eikä kannatusta ole rastittu liikaa. Siitä saadaan hyvää varman ainesta.

Middlesbrough – Brentford

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa Middlesbrough saa vastaansa Brentfordin. Isännät pelasivat ensimmäisellä kierroksella kiitettävästi tapahtumia sisältäneen koitoksen, jossa kumpikin nippu onnistui maalinteossa kolme kertaa. Ensimmäisen jakson jälkeen ottelu oli 2-2 numeroissa. Koitos käynnistyi vahvasti, sillä Ashley Fletcher onnistui maalinteossa jo ensimmäisten hetkien aikana. Toisella jaksolla olisi voinut tulla vielä ainakin osuma lisää, mutta Britt Assombalonga ei onnistunut rankkarissa. Alakerrassa on yhdestä kahteen poissaoloa. Vierasjoukkue kärsi ensimmäisellä kierroksella tappion Birminghamia vastaan, mutta pelitilanteiden valossa numerot olisivat voineet olla toisenlaiset. Ottelu sisälsi huonoa onnea. Vastustaja teki ainokaisensa 18. minuutilla. The Beesillä on niin ikään yhdestä kahteen poissaoloa. Niput ovat perustasoltaan lähellä toisiaan. Varsinaista tasoeroa on vaikea nähdä. Luvassa on viihdyttävä koitos, johon kotijoukkue saa lähteä noin 40 prosentin ennakkosuosikkina. Kannatusta on selvästi liikaa, joten ohituksen pitäisi olla selvä homma.

Sheffield Wednesday – Barnsley

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa Sheffield Wednesday kohtaa Barnsleyn. Kotijoukkue voitti ensimmäisellä kierroksella Prestonin numeroin 1-3, kun taas vierasjoukkueella on alla täysi pistepotti Fulhamin kustannuksella. Isäntien peliesitys oli ensimmäisellä kierroksella hyvä, mutta koitos oli selvästi tasaisempi mitä numerot antoivat ymmärtää. Uutta päävalmentajaa ei ole ehditty vielä saada. Keiren Westwood sai viimeksi 80. minuutilla punaisen kortin, mutta se ei estänyt voiton nappaamista. Maalivahti on nyt sivussa. Lopullinen niitti tuli viimeksi vasta lisäajan lopussa. The Tykesille voitto Fulhamista oli monellakin tavalla hyvä onnistuminen, sillä vastassa oli yksi sarjan parhaista porukoista. Illan ainokaisen teki Luke Thomas, kun ottelua oltiin pelattu vain reilut kymppi. Tasapeli olisi ollut sopivampi lopputulos. Perustasoltaan Pöllöt on pykälän parempi porukka. Ykkönen toteutuu noin 45 prosentilla. Kannatusta on tullut kuitenkin yli 55 pinnaa, joten merkataan tyly ykkösen ohitus.

West Bromwich – Millwall

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa toisensa kohtaavat West Bromwich ja Millwall. Kotijoukkue voitti ensimmäisessä koitoksessaan Nottinghamin numeroin 1-2. Pelitilanteiden valossa voitto ei ollut varsinaisesti vääryys, mutta se sisälsi myös onnea. Maalinteossa onnistuttiin itse 15. minuutilla ja hieman ennen puolta tuntia. Maalit merkattiin Kyle Edwardsille ja Matt Phillipsille. Vastustaja teki ainokaisensa jo ensimmäisellä kympillä. Vierasjoukkue pelasi ensimmäisellä kierroksella voitollisesti Prestonia vastaan. Koitoksessa tuli vain yksi maali ja se merkattiin Jed Wallacen nimiin. Voitto oli varsin ansaittu. Ainakin Albionilla on yhdestä kahteen poissaoloa. Lions on fyysinen ja vieraissa puolustavampi, joten Baggies saa olla kotonaan aktiivinen ja koitosta hallitseva osapuoli. Tasokkaammat raitapaidat ovat perustasoltaan sen verran edellä, että ykkönen tulee noin 55 prosentilla. Kannatusta on liikaa, mutta suora ohitus ei inspiroi. Napataan alipelattu risti silti kylkeen.

Charlton – Stoke

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa Charlton pyrkii kaatamaan Stoken. Isännät nappasivat ensimmäisellä kierroksella täyden pistepotin Blackburnia vastaan. Pelitilanteiden valossa voitto oli jopa oikeutettu. Koitoksessa oli aidosti paljon hyviä asioita. Maalinteossa onnistuttiin itse 43. minuutilla ja noin 15 minuuttia ennen loppua. Vierasjoukkue pelasi ensimmäisellä kierroksella niukasti tappiollisesti QPR:ää vastaan. Ottelu käynnistyi heikosti, sillä vastustaja sai ensimmäisen osumansa jo 8. minuutilla. Itse maalinteossa onnistuttiin vain hieman ennen viimeistä kymppiä. Pelitilanteiden valossa pistejako olisi ollut oikeutettu. Potters kuuluu perustasoltaan nousukarsintojen tuntumaan. Kotijoukkue on perustasoltaan yksi ehdokkaista ajatellen häntäpään sijoituksia. Muutenkin kokoonpano on kokenut jopa heikennystä. Vierailta ainakin Ryan Shawcross on sivussa. Red Robinsilla on myös yhdestä kahteen poissaoloa. Tasoeroa on sen verran, että kakkonen tulee vajaat kerran kahdesta. Kannatusta on yllättävän vähän, joten kyseessä on laadukasta peli-idean ainesta.

Fulham – Blackburn

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa laadukas Fulham pelaa Blackburnia vastaan. Mökkiläiset esiintyivät ensimmäisessä ottelussaan niukasti tappiollisesti Barnsleyta vastaan. Koitoksen ainokainen syntyi jo ensimmäisellä vartilla. Pelitilanteiden valossa pistejakoon olisi ollut hyvä mahdollisuus. Vierasjoukkue pelasi ensimmäisellä kierroksella niukasti tappiollisesti Charltonia vastaan. Maalinteossa onnistuttiin itse vain 54. minuutilla. Sekin oli vastustajan oma osuma. Tappio oli pelitilanteiden valossa jopa ansaittu. Koitoksessa oltiin tosin itse yli 50 prosentin ennakkosuosikkeja. Kotijoukkue on perustasoltaan yksi sarjan parhaista nipuista. Ainoa realistinen tavoite on tehdä pikainen paluu Valioliigaan. Rovers on materiaaliltaan ryhmä, jolla on aito mahdollisuus taistella sijoituksista jopa kymmenen parhaan joukossa. Isännät tulevat olemaan varsinkin Lontoossa vaikeasti kaadettavissa. Kotona halutaan olla rohkeita ja aktiivisia. Tasoeroa on sen verran, että ykköselle annetaan karvan yli 55 pinnaa. Ykkönen on pelattu oikein, joten siitä saadaan hyvät varman ainekset.

Cardiff – Luton

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa Cardiff isännöi Lutonia. Kotijoukkue kärsi ensimmäisellä kierroksella viihdyttävästi tulleen tappion Wigania vastaan. Maalinteossa onnistuttiin viimeksi kaikkiaan viisi kertaa. Itse maalinteossa onnistuttiin 20. minuutilla ja 70. minuutilla. Osumat merkattiin Joe Rallsille ja Omar Boglelle. Vastustaja teki kaikki osumansa toisen jakson aikana. Pelitilanteiden valossa tappio ei ollut vääryys. Vierasjoukkue pelasi ensimmäisellä kierroksella runsasmaalisen tasapelin Middlesbroughin kanssa. Kumpikin nippu onnistui maalinteossa kolme kertaa. Itse maalinteossa onnistuttiin 17. minuutilla, vajaat kymmenisen minuuttia siitä myöhemmin ja reilut viisi minuuttia ennen loppua. Koitos oli erittäin tapahtumarikas, sillä mukaan mahtui kuuden maalin ohella esimerkiksi yksi rankkari. Hatters oli hieman heikompi osapuoli, joten siihen nähden tasapeli oli varsin iloinen juttu. Oranssipaidat ovat varsinkin ensimmäisillä kierroksilla aidosti hyvinkin yllätysvalmiita. Vieraissakin halutaan olla pelaavia. Vähintään walesilaisilla on muutamia poissaoloja. Ykkönen tulee vähän yli 50 prosentilla, mutta kannatusta on päälle 60 prosenttia. Merkataan rohkea ykkösen ohitus.

QPR – Huddersfield

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa vastakkain asettuvat QPR ja Huddersfield. Isännät voittivat ensimmäisellä kierroksella Stoken numeroin 1-2. Koitokseen saatiin vahva alku, kun Jordan Hugill onnistui maalinteossa jo ensimmäisen kympin aikana. Osumista toinen merkattiin Eberechi Ezelle. Pelitilanteiden valossa pistejako olisi ollut parempi lopputulos. Vastustaja teki ainokaisensa noin 15 minuuttia ennen loppua. Vierasjoukkueella on alla huonoa onnea sisältänyt tappio Derbylle. Vähintään pistejakoon olisi ollut hyvä mahdollisuus. Viimeistelyn kanssa jäi kuitenkin selvästi parannettavaa. Perustasoltaan lontoolaiset kuuluvat osaksi häntäpäätä, kun taas Terriers on ennakoitu keskikastiin. Viime kaudella pelattiin vielä Valioliigan puolella, mutta siellä vastustajien taso oli liikaa. Jalkeilla on siis kaksikosta parempi porukka, mutta sijoitukset esimerkiksi viiden parhaan joukossa eivät liene realistisia. Otteluun lähdetään käytännössä tasabuukista. Lontoossa vahvat Ärrät saavat olla enintään minimaalisia ennakkosuosikkeja. Ykköselle on tullut liikaa peliä, joten ohituskaista on hyvä vaihtoehto.

Derby – Swansea

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa yhteen iskevät Derby ja Swansea. Kotijoukkue nappasi ensimmäisellä kierroksella hieman onnekkaasti tulleen voiton Huddersfieldiä vastaan. Maalinteossa onnistuttiin 22. ja 25. minuutilla. Kummatkin maalit merkattiin Tom Lawrencen nimiin. Pistejako olisi ollut oikeutettu lopputulos. Vastustaja teki ainokaisensa puolen tunnin kohdalla. Vierasjoukkue pelasi ensimmäisellä kierroksella voittoisasti Hullia vastaan. Maalinteossa onnistuttiin kahdesti heti tauon jälkeen. Osumat merkattiin Borja Bastonille ja Mike van der Hoornille. Täysi pistepotti oli oikeutettu, vaikka Tiikerit saivat oman maalinsa jo alussa. Perustasoltaan Rams on parempi porukka, sillä isäntiä on povattu taistelemaan nousukarsintojen paikoista. Miehistö lähtee viemään ottelua. Joutsenet kuuluvat taidoiltaan keskikastiin. Kummallakin ryhmällä on pari poissaoloa. Countylta esimerkiksi ykköstorjuja on sivussa, vierailijoilta muun muassa Thomas Carroll ei ole mukana. Ykköselle annetaan noin 45 prosenttia. Kannatusta on tullut hieman liikaa, mutta saatavilla on kelvollisen tolpan aineksia.

Vedonlyöntibonuksia

CasinoVedonlyöntibonusKierrätysvaatimusEsittelyRekisteröidy
unibet logo 100% 100€ + 10€4 X BEsittelySiirry kasinolle
100% 100€6x D & BEsittelySiirry kasinolle
125% 125€7 X D+BEsittelySiirry kasinolle
100 % 100 €5 kertaa bonusEsittelySiirry kasinolle
100 % 100 €8 X D+BEsittelySiirry kasinolle

Kiinnostaako kasinot? Katso parhaat kasinot ja bonukset.

Vakio 1 jalkapallo 10.8.2019 | Tilastot

Crystal PalaceEverton
Sarjataulukossa00
Voitot-tasapelit-häviöt0-0-00-0-0
Tehdyt-päästetyt maalit0-00-0
Kuntopuntari 6 edellistä1-1-41-3-2
Maalipuntari 6 edellistä9-142-4
BurnleySouthampton
Sarjataulukossa00
Voitot-tasapelit-häviöt0-0-00-0-0
Tehdyt-päästetyt maalit0-00-0
Kuntopuntari 6 edellistä4-1-14-2-0
Maalipuntari 6 edellistä15-514-4
BournemouthSheffield U
Sarjataulukossa00
Voitot-tasapelit-häviöt0-0-00-0-0
Tehdyt-päästetyt maalit0-00-0
Kuntopuntari 6 edellistä3-1-24-0-2
Maalipuntari 6 edellistä13-914-6
WatfordBrighton
Sarjataulukossa00
Voitot-tasapelit-häviöt0-0-00-0-0
Tehdyt-päästetyt maalit0-00-0
Kuntopuntari 6 edellistä3-0-34-0-2
Maalipuntari 6 edellistä7-1414-9
TottenhamAston Villa
Sarjataulukossa00
Voitot-tasapelit-häviöt0-0-00-0-0
Tehdyt-päästetyt maalit0-00-0
Kuntopuntari 6 edellistä3-0-36-0-0
Maalipuntari 6 edellistä9-1018-4
MiddlesbroughBrentford
Sarjataulukossa1220
Voitot-tasapelit-häviöt0-1-00-0-1
Tehdyt-päästetyt maalit3-30-1
Kuntopuntari 6 edellistä3-2-12-2-2
Maalipuntari 6 edellistä15-119-7
Sheffield WBarnsley
Sarjataulukossa19
Voitot-tasapelit-häviöt1-0-01-0-0
Tehdyt-päästetyt maalit3-11-0
Kuntopuntari 6 edellistä4-1-15-0-1
Maalipuntari 6 edellistä17-616-9
West BromwichMillwall
Sarjataulukossa49
Voitot-tasapelit-häviöt1-0-01-0-0
Tehdyt-päästetyt maalit2-11-0
Kuntopuntari 6 edellistä3-2-13-1-2
Maalipuntari 6 edellistä8-610-9
CharltonStoke
Sarjataulukossa415
Voitot-tasapelit-häviöt1-0-00-0-1
Tehdyt-päästetyt maalit2-11-2
Kuntopuntari 6 edellistä3-0-33-0-3
Maalipuntari 6 edellistä11-1110-8
FulhamBlackburn
Sarjataulukossa2015
Voitot-tasapelit-häviöt0-0-10-0-1
Tehdyt-päästetyt maalit0-11-2
Kuntopuntari 6 edellistä1-1-44-1-1
Maalipuntari 6 edellistä4-812-5
CardiffLuton
Sarjataulukossa1412
Voitot-tasapelit-häviöt0-0-10-1-0
Tehdyt-päästetyt maalit2-33-3
Kuntopuntari 6 edellistä4-1-14-1-1
Maalipuntari 6 edellistä12-618-12
QPRHuddersfield
Sarjataulukossa415
Voitot-tasapelit-häviöt1-0-00-0-1
Tehdyt-päästetyt maalit2-11-2
Kuntopuntari 6 edellistä3-0-34-1-1
Maalipuntari 6 edellistä7-99-4
DerbySwansea
Sarjataulukossa44
Voitot-tasapelit-häviöt1-0-01-0-0
Tehdyt-päästetyt maalit2-12-1
Kuntopuntari 6 edellistä3-0-36-0-0
Maalipuntari 6 edellistä9-719-6
CasinoVedonlyöntibonusKierrätysvaatimusEsittelyRekisteröidy
Voitot x3 (maksetaan ilmaisvetoina)Ei kierrätystäEsittelySiirry kasinolle
2x 25€ ilmaisvedot1 X DEsittelySiirry kasinolle
50 % 200 €7 X D+BEsittelySiirry kasinolle
50 % 100 €Ei kierrätysvaatimuksiaEsittelySiirry kasinolle
50 €8 X D+BEsittelySiirry kasinolle
100 % 100 €10 X DEsittelySiirry kasinolle
100% 100€6x D & BEsittelySiirry kasinolle
unibet logo 100% 100€ + 10€4 X BEsittelySiirry kasinolle
100% 50€7 X BEsittelySiirry kasinolle
100 % 100 €8 X D+BEsittelySiirry kasinolle
100% 300€ tai 10€ = 50€6 X D+BEsittelySiirry kasinolle
100 % 100 €5 kertaa bonusEsittelySiirry kasinolle
100 % 50 €7xBEsittelySiirry kasinolle
100 % 500 SEK6 kertaa bonusEsittelySiirry kasinolle
100 % 100 €5 kertaa vähintään 1,60 kertoimillaEsittelySiirry kasinolle
18+   Peluuri

Vihjemedia.com 2014-2018 | Sivustokartta | Evästeet | Tietosuojakäytäntö