Jalkapallon veikkausvihjeet ja otteluennakot 13.7.

Lauantaina jalkapalloa pelataan Veikkausliigassa, miesten Ykkösessä ja Kakkosessa. Tässä ovat vakiovihjeet lauantaille, ja nämä vihjeet vakio 1:seen voi käyttää haluamallaan tavalla.

SJK – VPS

Jalkapallon Veikkausliigassa yhteen iskevät SJK ja VPS. Kotijoukkue on pelannut kahdella edellisellä kierroksella voitollisesti FC Interiä vastaan ja tappiollisesti Ilvestä vastaan. Viimeksi Tampereella omiin meni tappiollisessa koitoksessa kolme osumaa ja peliesitys oli muutenkin kaukana hyvästä. Itse oltiin suureksi osaksi aseettomia. Seinäjokelaisten perustaso on laadukas, mutta varsinkin ratkaisuvoimaa löytyy edelleen liian vähän. Maalinteossa on onnistuttu enemmän kuin kerran toisen kierroksen jälkeen vain muutamaan otteeseen. Vaasalaiset ovat liikkeellä uuden päävalmentajan alaisuudessa, sillä jotain muutoksia oli pakko alkaa tehdä. Viimeksi tappio koettiin KPV:tä vastaan. Sitä edelsi tappio Ilvestä vastaan. Raita on perustasoltaan parempi mitä sarjataulukko kertoo, mutta vaikeuksia on riittänyt. Maalintekoon kaivataan lisää potkua, mutta edelliseen viiteen otteluun neljästi omiinkin on mennyt ainakin kaksi osumaa. Uuden päävalmentajan johdolla piristymistä voi odottaa ja samoin isoja näyttöhaluja. Itseluottamus ei ole kuitenkaan hyvä. Kokonaisuutena laadukkaammat isännät voittavat derbyn karvan päälle 50 pinnalla. Ykkösen kannatus on selvästi liikaa, joten kierros alkaa ohituksella.

FC Haka – FF Jaro

Jalkapallon miesten Ykkösessä FC Haka pelaa FF Jaroa vastaan. Valkeakoskelaiset ovat pelaamassa mainiota kautta ja tätä menoa matkalla ensi kaudeksi suurempiin ympyröihin. Kotijoukkue on kulkenut aika lailla onnistumisesta toiseen. Muutamaa tasapeliä lukuun ottamatta voitot ovat seuranneet toisiaan. Viimeksi täysi pistepotti irtosi MuSasta ja maalinteossa onnistuttiin peräti viidesti. Toiseksi edellisellä kierroksella voitto tuli AC Oulusta. Muutama poissaolo on yhä taustalla, mutta terveystilanne ei ole mennyt heikompaan suuntaan. Vierasjoukkue on pelannut lähiaikoina tasapelin merkeissä MuSan kanssa ja voitollisesti KTP:tä vastaan. Pietarsaarelaiset ovat saaneet hyökkäyspelaamisen kanssa hyvin onnistumisia, mutta alakertaa tulee tiivistää. Puolustuspelaaminen voi olla nyt menestykselle isoin este. Kahteen viimeiseen koitokseen omiin on mennyt viisi osumaa. Tappioita ei ole silti sitten kesäkuun toisen päivän. Vauhdikas ilta on edessä. Perustasoltaan paremmat isännät voittavat vähän alle 60 pinnalla. Oikein pelattu ykkönen on hyvää varman ainesta.

TPS – AC Oulu

AC Oulu matkustaa TPS:n vieraaksi, kun ottelut jatkuvat jalkapallon miesten Ykkösessä. Turkulaiset ovat pelanneet kahdella edellisellä kierroksella voitollisesti TPV:tä ja AC Kajaania vastaan. Kotijoukkue on voittanut viimeiset kolme koitostaan. Vierasjoukkueella on alla tappio FC Hakalle ja turha tasapeli TPV:n kanssa. TPV-pistejaon tyyppisiä koitoksia on tullut jo aivan tarpeeksi. Oululaiset ovat perustasoltaan tasokas ja aidosti hyvä nippu, mutta kentällä tilanne on toinen. Esimerkiksi viimeksi ei ollut mitään syytä olla voittamatta. Alisuorittaminen on edelleen yksi isoimmista haasteista. Poissaolojakin on rasitteena. Vaikka isännät ovat olleet hyvässä pelivireessä, muutamassa koitoksessa tekeminen ei ole ollut mitenkään vakuuttavaa. Pallollisena on vielä ehdottomasti kehittämisen kohteita. Alakertaa on saatu kuitenkin tiivistettyä ja hyökkäyspelaamisen kanssa useita onnistumisia. Miehistön itseluottamus on parempi ja kotiedun myötä kyseessä on päälle 50 pinnan voittajasuosikki. Kannatus on mennyt yli. Suoraa ohitusta ei uskalla tehdä, mutta risti otetaan kylkeen.

KTP – AC Kajaani

Jalkapallon miesten Ykkösessä KTP saa vieraakseen AC Kajaanin. Kotkalaiset pelasivat viimeksi vauhdikkaasti tulleen niukan tappion FF Jaroa vastaan. Tuolloin maalinteossa onnistuttiin yhteensä viisi kertaa. Toiseksi edellisellä kierroksella pelattiin voitollinen koitos EIF:iä vastaan. Viimeksi tullut tappio oli pelitilanteiden valossa ansaittu, mutta toisaalta kahdella edellisellä kierroksella itse maalinteossa on onnistuttu kuudesti. Vierasjoukkueella on alla tappio TPS:lle ja viihdyttävä tasapeli MYPA:n kanssa. Kotijoukkue tarvitsee pelaamiseensa lisää tasaisuutta, mutta ainekset saada hyvää menestystä ovat kyllä olemassa. Perustasoltaan vihreävalkoiset ovat sarjan ylempää keskikastia. Kotona on jääty kahdella edellisellä kerralla ilman osumia. Toinen peleistä oli FC Hakaa vastaan. Kajaanilaiset ovat perustasoltaan perässä ja eivät ole muutenkaan mitään kummoisia vierailijoita. Tien päällä kuudesta pelistä voittoihin on venytty kerran. Monissa koitoksissa maalinteon kanssa on ollut vaikeaa. Tehottomuutta tulisi korjata. Poissaoloja on myös taustalla. Ykkönen tulee noin 58 pinnalla, mutta kannatus on mennyt yli 60 prosentin. Otetaan ykkönen pitkin hampain ilman ristin varmistusta.

EIF – TPV

Jalkapallon miesten Ykkösessä EIF kohtaa TPV:n. Isännät nappasivat edellisellä kierroksella selvän voiton MYPA:ta vastaan, mutta kotona alla on heikko peliesitys ja kolmen maalin tappio KTP:tä vastaan. Viimeksi pelitilanteiden valossa paremmuudesta ei jäänyt epäselvyyttä. Tammisaarelaisilla puolustuspelaamisen kanssa on ollut vaikeuksia, mutta viimeksi alakerta toimi kokonaisuutena vähintään kelvollisesti. Lisäksi maalinteossa onnistuttiin pitkästä aikaa enemmän kuin kerran. Vierasjoukkue nappasi viimeksi viihdyttävästi tulleen tasapelin AC Oululta. Vaikka pistejako oli onnekas, se teki itseluottamukselle hyvää. Edelliseen kahdeksaan peliin ainoa voitto on tullut KTP:stä. Tien päällä on menty ilman voittoja. Tamperelaisilla alakerrassa on ollut niin ikään merkittäviä haasteita. Perustasoltaan nippu on arvostettava sarjan häntäpäähän. Useampia poissaolojakin on taustalla. Tasokkaampi kotijoukkue lähtee iltaan noin 50 prosentin ennakkosuosikkina. Ykköselle kannatus on jäänyt 10 pinnaa liian pieneksi. Vaikeuksista huolimatta siitä on sopivaa lähteä liikkeelle.

MuSa – MYPA

Jalkapallon miesten Ykkösessä MuSa pelaa MYPA:ta vastaan. Kotijoukkue on pelannut kahdella edellisellä kierroksella viihdyttävän tasapelin FF Jaron kanssa ja selvästi tulleen tappion FC Hakaa vastaan. Porilaiset ovat olleet ehdottomasti yksi parhaista onnistujista, mutta lähiaikoina puolustuspelaamisen kanssa on ollut isoja ongelmia. Vaikka vastassa on ollut muutama laadukas nippu, edellisellä kahdella kierroksella omiin on mennyt peräti kahdeksan osumaa. Viimeksi toisella puoliajalla henkinen selkäranka meni liian äkkiä poikki. Onnistumisia on tullut muuten hyvin. Vierasjoukkue on ehtinyt voittaa yhä vain muutaman kerran, mutta esimerkiksi vieraissa viimeksi napattu pistejako AC Kajaanin kanssa oli hyvä juttu. Kotona alla on kolmen maalin tappio EIFille. Alakerta on turhan usein ongelmissa. Peliesitysten tulisi olla tasaisempia ja vähemmän virhealttiita. Materiaali on heikko. Perustasoltaan isännät ovat vähintään pykälän edellä. Lisäksi on selvää, että Salaman itseluottamus on parempi ja ratkaisuvoimaa on löytynyt enemmän. Ykkönen tulee noin 57 pinnalla, mutta kannatus on turhan suuri. Suora ohitus ei nappaa, mutta alipelattu risti tulee kylkeen.

MP – FC Viikingit

Jalkapallon miesten Kakkosta, MP saa vastaansa FC Viikingit. Kotijoukkue on voittanut viimeisestä viidestä ottelustaan neljä. Viimeksi täysi pistepotti tuli MiPKiä vastaan. Sitä edelsi onnistuminen PEPOa vastaan. Mikkeliläiset ovat perustasoltaan lohkon parhaita nippuja ja tavoite onkin nousta pian Ykköseen. Puolustuspelaaminen on ollut tasokasta. Lisäksi alla ei ole yhtään tappiota. Vierasjoukkue on pelannut lähiaikoina tasapelien merkeissä FC Kiffeniä ja JIPPOa vastaan. Helsinkiläiset eivät ole voittaneet hetkeen, mutta tilanne on heidän osaltaan edelleen vahva. Vierailijoilla on mahdollisuus kuroa isäntien etumatka vain pisteeseen. Vuosaarelaisten alakerta on ollut kauttaaltaan heikompi, mutta reissussakin menestystä on tullut. Siellä alla on kuudesta koitoksesta neljä voittoa, tasapeli ja tappio. Viimeksi tien päällä vähämaalinen tasapeli Joensuussa ei ollut ainakaan heikko juttu. Tasapeli FC Kiffenin kanssa oli epäonnekas. Mikkelissä on aidosti isot pisteet jaossa. Perustasoltaan lohkokärki on luokkaa parempi ryhmä. Ykkönen tulee päälle 55 pinnalla, joten kannatus on jopa liian pieni. Napataan ykkösestä piikki. Vaikka vastassa on laadukas nippu, mennään ilman toista merkkiä.

  • MP voittaa – ?

JäPS – NJS

Jalkapallon miesten Kakkosta, JäPS pelaa NJS:ää vastaan. Järvenpääläiset nappasivat viimeksi täyden pistepotin PEPO:a vastaan. Toiseksi edellisellä kierroksella pelattiin viihdyttävä tasapeli Klubi 04:sen kanssa. Isännät ovat pelanneet edellisellä viidellä kierroksella ilman tappioita. Loukkaantumisten jälkeen tekeminen on mennyt kauttaaltaan parempaan suuntaan. Ratkaisuvoimaa on löytynyt hyvin. Vierasjoukkueella on alla voitto heikosta Susista ja vähämaalinen tasapeli Reippaan kanssa. Viimeksi toinen jakso saatiin olla miehen ylivoimalla, mutta toinen maali jäi tulematta. Alla on kuitenkin neljä tappiotonta koitosta. Monissa otteluissa puolustuspelaaminen on toiminut voittavalla tasolla, mutta ratkaisuvoimaa kaivataan lisää. Maalinteossa on onnistuttu keskimäärin alle kerran ottelua kohden. Ratkaisuvoimaa saattaa olla sivussa. Alakerta on kuitenkin peliesitysten keskiössä. Tien päällä kuudesta pelistä on voitettu yksi. Perustasoltaan Palokärjet ovat sen verran perässä, että ykkönen tulee noin 63 pinnalla. Kannatus on jäänyt pieneksi, joten siitä saadaan hyvät varman merkit.

  • JäPS voittaa – ?

PEPO – Klubi 04

Jalkapallon miesten Kakkosta, pahasti alisuorittanut PEPO pyrkii voittamaan Klubi 04:sen. Lappeenrantalaisten vaikeudet jatkuivat edellisellä kierroksella, kun JäPSiä vastaan jäätiin ilman pisteitä. Helsinkiläiset pelasivat edellisellä kierroksella voitollisesti FC Kiffeniä vastaan. Kotijoukkue on perustasoltaan laadukas nippu, mutta kentällä tilanne on toinen. Onnistumiset loistavat poissaolollaan. Itseluottamus on kaukana hyvästä. Vaikeuksien kierrettä on vaikea katkaista. Viimeksi ensimmäisellä jaksolla saatiin kyllä luotua maalipaikkoja, mutta toisella jaksolla peliesitys jäi melko vaisuksi. Vierasjoukkue on hävinnyt vasta kerran, mutta monissa koitoksissa voittaminen on ollut vaikeaa. Esimerkiksi äskettäin Reippaan ja Susien kanssa jäätiin pistejakoihin, vaikka juuri tuollaisista koitoksista voittoja olisi syytä raapia. Viimeksi maalinteossa onnistuttiin kolmesti. Lohkossa ollaan neljän parhaan joukossa ja omaten paremmin tulivoimaa ja tasapainoisempaa puolustuspelaamista. Lilapaidat ovat sekoiluista huolimatta noin 42 pinnan voittajaehdokkaita. Kannatus on pielessä. Ei tunnu kivalta pelata näin epävarmaa nippua, mutta muuta ajatusta on näin alipelattuna vaikea keksiä.

  • PEPO voittaa – ?
  • Tasapeli – ?

Reipas – VJS

Jalkapallon miesten Kakkosta, yhteen iskevät Reipas ja VJS. Kotijoukkue pelasi edellisellä kierroksella vähämaalisen tasapelin NJS:n kanssa, kun taas vierasjoukkueella on alla selvä tappio ja yksi kauden heikoimmista peliesityksistä Susia vastaan. Vantaalaisten tilanne näyttää muutenkin heikolta, sillä lohkossa ollaan toiseksi viimeisenä ja lähiaikoinakin matkalle on mahtunut lukuisia pettymyksiä. Viimeiseen neljään koitokseen alla on kolme tappiota. Lahtelaiset ovat olleet yksi kauden parhaista onnistujista, sillä erityisesti hyökkäyspelaaminen on ollut raikasta ja monipuolista. Kotona kuudella kierroksella viidesti on venytty vähintään tasapeliin. Viimeksi NJS:ää vastaan jouduttiin pelaamaan toinen jakso miehen vajaalla. Tien päällä alla on vähämaalinen tasapeli PEPO:n kanssa, vaikka silloinkin vähän aikaa oltiin vajaalla. Isännillä on muutamia tärkeitä poissaoloja, sama tilanne on myös vierailijoilla. Heillä mennään jo valmiiksi kapealla nipulla, joten sarjapaikan kanssa lienee tulossa vaikeuksia. Viimeksi peliesitys heikkoa ryhmää vastaan oli huolestuttavan vaisu. Ykkönen tulee noin 53 pinnalla, joten kannatus on liikaa. Suora ohitus ei maistu, mutta poimitaan risti kylkeen.

  • Reipas voittaa – ?
  • Tasapeli – ?

Sudet – MiPK

Jalkapallon miesten Kakkosta, Sudet kohtaa MiPKin. Kotijoukkue on pelannut lähiaikoina tappiollisesti NJS:ää vastaan ja voitollisesti VJS:ää vastaan. Viimeksi tullut voitto teki pelaajiston itseluottamukselle enemmän kuin hyvää. Kyseessä oli ensimmäinen voitto, joten sen oli jo korkea aika tulla. Kouvolalaisilla on ollut varsinkin maalinteon kanssa tuskaa. Maalinteossa on onnistuttu vain yhdeksän kertaa. Lisäksi puolustuspelaaminen on ollut ajoittain pahasti tuuliajolla. Siitä esimerkki saatiin äskettäin JäPS-ottelussa. Vierasjoukkue on pelannut kahdella edellisellä kierroksella tappiollisesti JIPPOa ja MP:tä vastaan. Viimeksi paikallinen oli pitkään ilman osumia, mutta Mikkelin siniset saivat 81. minuutilla yhden osuman. Tasapeli ei olisi ollut iso vääryys. Alla on kaikkiaan viisi kierrosta ilman voittoja. Muutama merkittävä poissaolo on taustalla. Perustasoltaan punapaidat ovat sen verran edellä, että kakkonen tulee noin 50 prosentilla. Kannatus on jäänyt pieneksi, joten kyseessä on yksi kierroksen parhaita peli-ideoita. Vaikka vierailijoiden fiilis ei ole mikään mainio ja alla on useita pettymyksiä, kokonaisuutena puhutaan selvästi paremmasta nipusta. Paluu voittojen pariin on lähellä.

  • MiPK voittaa – ?

EPS – Gnistan

EPS ja Gnistan pelaavat vastakkain, kun koitokset jatkuvat jalkapallon miesten Kakkosessa. Kotijoukkue on voittanut edellisellä kuudella kierroksella kerran. Viimeksi espoolaiset pelasivat vähämaalisen tasapelin P-Iirojen kanssa. Sitä edelsi pistejako Honka Akatemian kanssa. Kotona alla on kahden maalin tappio KaaPoa vastaan. Sarjanousija on perustasoltaan lohkon alempaa keskikastia tai jopa vähän sen alle, joten putoamistaistelua lienee luvassa. Vierasjoukkue on perustasoltaan yksi lohkon parhaista nipuista, menestystä on tullut hyvin ja myös tien päällä onnistumiset ovat seuranneet toisiaan. Kahdella edellisellä kierroksella alla on voitto Ilves 2:sta vastaan ja yllättävä tasapeli KäPan kanssa. Pelitilanteiden valossa voitto olisi ollut saatavilla. Kipinä on myös siis vieraissa aidosti vaikeasti kaadettavissa. Materiaali on tälle tasolle todella hyvä. Lisäksi tulivoimaa löytyy hienosti. Muutama poissaolo on tosin taustalla. Kakkoseen päädytään noin 68 pinnalla, joten kannatus on jäänyt jopa liian pieneksi. Nostetaan vierailijat hyväksi varman ainekseksi.

  • Gnistan voittaa – ?

Ilves 2 – GrIFK

Jalkapallon miesten Kakkosessa kohtaavat Ilves 2 ja GrIFK. Tamperelaiset ovat pelanneet kahdella edellisellä kierroksella tappiollisesti Gnistania ja SalPaa vastaan. Vaikka isäntien pelivire ei ole kummoinen, vastassa on ollut tasokkaita nippuja. Lisäksi esimerkiksi Gnistania vastaan pistejako olisi ollut hyvin saatavilla. Viimeksi SalPa pääsi kaksi maalia edelle jo ensimmäisen vartin kohdalla. Kotona alla on peräti kahdeksan maalin voitto P-Iiroja vastaan. Kotona edellisestä neljästä pelistä alla on kolme voittoa. Vierasjoukkue on pelannut lähiaikoina tappiollisesti KaaPoa vastaan ja pistejaon merkeissä Honka Akatemian kanssa. Viimeksi koitoksen molemmat maalit tulivat lähellä toisen jakson loppua. Pelitilanteiden valossa tappio ei olisi ollut väärin. Kaunialaisilla on ollut alakerran kanssa vaikeuksia. Kolmeen edelliseen koitokseen kahdesti omiin on mennyt neljä maalia. Vierailijat ovat olleet jopa yksi kauden suurimmista pettymyksistä. Voittoihin ei ole venytty sitten toukokuun lopun ja silloinkin voitto oli onnekas. Haastava ja melko ympäripyöreä ottelu on edessä. Tupsukorvat voittavat noin 55 pinnalla, joten kannatus on hieman liikaa. Lähdetään liikkeelle ykkösen ja ristin yhdistelmällä.

  • Ilves 2 voittaa – ?
  • Tasapeli – ?

Vedonlyöntibonuksia

CasinoVedonlyöntibonusKierrätysvaatimusEsittelyRekisteröidy
unibet logo 100% 100€ + 10€4 X BEsittelySiirry kasinolle
100% 100€6x D & BEsittelySiirry kasinolle
125% 125€7 X D+BEsittelySiirry kasinolle
100 % 100 €5 kertaa bonusEsittelySiirry kasinolle
100 % 100 €8 X D+BEsittelySiirry kasinolle

Kiinnostaako kasinot? Katso parhaat kasinot ja bonukset.

Vakio 1 jalkapallo 13.7.2019 | Tilastot

SJKVPS
Sarjataulukossa612
Voitot-tasapelit-häviöt5-5-40-7-7
Tehdyt-päästetyt maalit13-1412-19
Kuntopuntari 6 edellistä2-1-30-1-5
Maalipuntari 6 edellistä5-85-10
FC HakaFF Jaro
Sarjataulukossa13
Voitot-tasapelit-häviöt11-2-05-6-2
Tehdyt-päästetyt maalit32-827-17
Kuntopuntari 6 edellistä5-1-03-3-0
Maalipuntari 6 edellistä13-315-6
TPSAC Oulu
Sarjataulukossa25
Voitot-tasapelit-häviöt9-1-34-5-4
Tehdyt-päästetyt maalit23-1115-10
Kuntopuntari 6 edellistä4-0-21-3-2
Maalipuntari 6 edellistä14-69-8
KTPAC Kajaani
Sarjataulukossa610
Voitot-tasapelit-häviöt5-2-61-5-7
Tehdyt-päästetyt maalit21-2212-20
Kuntopuntari 6 edellistä2-0-40-4-2
Maalipuntari 6 edellistä7-96-9
EIFTPV
Sarjataulukossa78
Voitot-tasapelit-häviöt4-1-82-5-6
Tehdyt-päästetyt maalit19-2711-20
Kuntopuntari 6 edellistä2-0-41-2-3
Maalipuntari 6 edellistä7-157-12
MuSaMYPA
Sarjataulukossa49
Voitot-tasapelit-häviöt5-3-52-4-7
Tehdyt-päästetyt maalit18-2612-29
Kuntopuntari 6 edellistä3-1-21-2-3
Maalipuntari 6 edellistä11-136-14
MPFC Viikingit
Sarjataulukossa12
Voitot-tasapelit-häviöt7-4-06-3-2
Tehdyt-päästetyt maalit20-519-16
Kuntopuntari 6 edellistä4-2-04-2-0
Maalipuntari 6 edellistä12-411-4
JäPSNJS
Sarjataulukossa67
Voitot-tasapelit-häviöt3-4-43-4-4
Tehdyt-päästetyt maalit19-1910-11
Kuntopuntari 6 edellistä2-3-12-2-2
Maalipuntari 6 edellistä13-86-4
PEPOKlubi 04
Sarjataulukossa104
Voitot-tasapelit-häviöt3-2-64-6-1
Tehdyt-päästetyt maalit14-1720-12
Kuntopuntari 6 edellistä0-1-51-5-0
Maalipuntari 6 edellistä3-117-5
ReipasVJS
Sarjataulukossa511
Voitot-tasapelit-häviöt3-6-22-3-6
Tehdyt-päästetyt maalit19-1614-22
Kuntopuntari 6 edellistä1-3-21-1-4
Maalipuntari 6 edellistä9-94-12
SudetMiPK
Sarjataulukossa128
Voitot-tasapelit-häviöt1-3-73-3-5
Tehdyt-päästetyt maalit9-2517-14
Kuntopuntari 6 edellistä1-2-31-2-3
Maalipuntari 6 edellistä7-158-10
EPSGnistan
Sarjataulukossa91
Voitot-tasapelit-häviöt3-2-58-1-1
Tehdyt-päästetyt maalit13-1827-12
Kuntopuntari 6 edellistä1-2-35-1-0
Maalipuntari 6 edellistä6-1017-9
Ilves 2GrIFK
Sarjataulukossa712
Voitot-tasapelit-häviöt4-1-51-3-6
Tehdyt-päästetyt maalit18-1412-24
Kuntopuntari 6 edellistä2-0-41-1-4
Maalipuntari 6 edellistä12-116-15


Lisää bonuksia vedonlyöntiin:

CasinoVedonlyöntibonusKierrätysvaatimusEsittelyRekisteröidy
Voitot x3 (maksetaan ilmaisvetoina)Ei kierrätystäEsittelySiirry kasinolle
Talleta 10€, pelaa 50€8 X D+BEsittelySiirry kasinolle
2x 25€ ilmaisvedot1 X DEsittelySiirry kasinolle
50 % 200 €7 X D+BEsittelySiirry kasinolle
50 % 100 €Ei kierrätysvaatimuksiaEsittelySiirry kasinolle
100 % 100 €10 X DEsittelySiirry kasinolle
100% 100€6x D & BEsittelySiirry kasinolle
100% 50€5 X BEsittelySiirry kasinolle
unibet logo 100% 100€ + 10€4 X BEsittelySiirry kasinolle
100% 50€7 X BEsittelySiirry kasinolle
100 % 100 €8 X D+BEsittelySiirry kasinolle
10bet-logo 100% 50€5 X D+BEsittelySiirry kasinolle
100% 300€ tai 10€ = 50€6 X D+BEsittelySiirry kasinolle
100 % 100 €5 kertaa bonusEsittelySiirry kasinolle
100 % 100 €5 x D + BEsittelySiirry kasinolle
18+   Peluuri

Vihjemedia.com 2014-2018 | Sivustokartta | Evästeet | Tietosuojakäytäntö