Jalkapallon veikkausvihjeet ja otteluennakot 16.2.

Lauantaina pelataan jalkapalloa FA Cupissa, Englannin Mestaruussarjassa ja Ykkösliigassa. Tässä ovat vakiovihjeet lauantaille, ja nämä vihjeet vakio 1:seen voi hyödyntää haluamallaan tyylillä.

Newport – Manchester City

Jalkapallon FA Cupissa Manchester City matkustaa Newportin vieraaksi. Kotijoukkue pelasi viikolla tappiollisesti MK Donsia vastaan, mutta pelitilanteiden valossa pisteeseen venyminen olisi ollut oikeutettua. Manchesterilaiset murskasivat viimeksi Chelsean vaatimattomasti kuudella maalilla, ja vierailijat ovat kulkeneet muutenkin taas voitosta voittoon. Poikkeus oli yksi työtapaturma, kun Newcastlen vieraana jäätiin yllättäen pisteittä. Tasoero miehistöjen välillä on kauniisti sanottuna julma, mutta toki kyseessä on isännille yksi kauden kohokohdista. Taivaansiniset tulevat pelaamaan ensi viikolla Mestarien liigan pudotuspelejä, joten kokoonpanoon saattaa tulla nyt jonkin verran kierrätystä. Suuria riskejä ei varmasti haluta ottaa. Keltamustien vaikeudet löytyvät hyökkäyspelaamisesta, mutta ajoittain myös alakerta on haasteena. Toisaalta kotona heille on tehty viimeksi enemmän kuin maali tapaninpäivänä. Exiles on perustasoltaan oman sarjansa tasaista keskikastia. Ironsidesilla näyttöhalut ja tahtotila ovat korkealla, mutta siihen se sitten on jäämässä. Halutessaan jättiläinen voi takoa taululle rumat lukemat.

AFC Wimbledon – Millwall

Jalkapallon FA Cupissa toisensa kohtaavat AFC Wimbledon ja Millwall. Isännät nappasivat viimeksi itseluottamukselle hyvän voiton, kun Walsall saatiin kaadettua. Kotijoukkue on edelleen oman sarjansa viimeisenä, eikä varsinkaan hyökkäyspelaaminen ole toiminut missään vaiheessa kautta. Vierasjoukkue jäi viimeksi maalittomaan tasapeliin Sheffield Wednesdayn kanssa, eikä Leijonillakaan maalinteko tunnu luonnistuvan. Tammikuun kuudennen päivän jälkeen enemmän kuin maali on tehty vain FA Cupissa Evertonia vastaan. Miehistö pelaa fyysisesti ja on sitä kautta monille inhottava vastustaja, mutta tien päällä tulokset ovat onnettomia. Voittoihin on vieraissa pystytty vain kerran ja sekin tuli Ipswichistä. Alakerta on kuitenkin toiminut. Vierailijoilla on selvästi parempi materiaali, mutta myös muutamia loukkaantumisia. Donsin kotietukin on ollut heikko ja alakerrassa on ollut isojakin ongelmia. Wombles yllätti FA Cupissa viimeksi West Hamin, mutta ilonaiheet ovat olleet muuten vähissä. Vaikka vierailijoiden tekeminen reissussa ei vakuuta, monella osa-alueella etu on heillä.

Aston Villa – West Bromwich

Aston Villa isännöi West Bromwichia, kun ottelut jatkuvat jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa. Birminghamilaisten vaikeudet jatkuivat viimeksi tappiollisessa kamppailussa Brentfordille. Piste menetettiin lisäajalla. Kotijoukkue on voittanut tapaninpäivän jälkeen vain Ipswichin. Puolustuspelaamisen kanssa on ollut monesti vaikeaa. Brentfordia vastaan peliesitys oli heikko. Viimeksi kotona noustiin kuitenkin lähes mahdottomasta paikasta kiinni pistejakoon. Vierasjoukkueella on alla runsasmaalinen tasapeli Nottinghamia vastaan, mutta pelitilanteiden valossa täysi jopa pistepotti olisi ollut otettavissa. Materiaaliltaan Albion on hyvin samaa luokkaa Villansin kanssa. Vierailijoillakin alakerta on ollut haavoittuvainen. Tulivoimaa on ollut eniten yhdessä Norwichin kanssa. Kotiedun merkitys ei ole normaalia luokkaa. Varsinkin isännillä on yhä terveyshuolia. Miehistö on voittanut marraskuun jälkeen kotonaan vain kerran. Baggies pääsee iltaan tuoreempana. Aineksia on jopa runsasmaaliseen peliin. Parempivireinen sarjanelonen on vieraissakin syytä ottaa harkintaan.

Ipswich – Stoke

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa Ipswich pyrkii yllättämään Stoken. Kotijoukkueella on alla venyminen pistejakoon laadukasta Derbyä vastaan, mutta muuten tilanne on edelleen synkkä. Voittoihin on pystytty joulukuun puolen välin jälkeen vain Rotherhamia vastaan. Tätä menoa putoamisen välttäminen ei tunnu uskottavalta. Vierasjoukkue on yksi kauden suurimmista pettymyksistä, sillä materiaali pitäisi riittää taisteluun nousukarsinnoissa. Nykyisellään materiaalista saadaan irti selvästi vähemmän mitä pitäisi. Valmennustakin ehdittiin vaihtamaan, mutta isompaa muutosta ei ole tullut. Potters pelasi viimeksi maalittoman tasapelin Wiganin kanssa. Varsinkin vieraissa maalinteko on vaikeaa. Isossa kuvassa on maalintekovoimaa löytynyt silti sinivalkoisia enemmän. Miehistö esiintyy hetkittäin todellisella tasollaan, josta esimerkki saatiin joitain viikkoja sitten Leedsin kaadossa. Town pelasi viimeksi odotettua paremmin, mutta parannusta tarvitsisi niin moneen asiaan. Punavalkoisten kontrollissa edetään. Tasoero on selvä, vaikka sitä ei heti uskoisi.

Sheffield United – Reading

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa toisensa kohtaavat Sheffield United ja Reading. Kotijoukkue nappasi edellisessä kamppailussaan voiton Middlesbroughista, kun taas vierasjoukkueella alla on helpottava voitto Blackburnista. Pitkästä aikaa miehistö onnistui kääntämään erittäin tasaisen koitoksen omiin nimiinsä. Tilanne on toki muuten yhä vaikea. Sheffieldiläisillä on täydet mahdollisuudet taistella suorasta noususta Valioliigaan. Kyseessä on tulivoimainen ja hyvin pelitapaansa noudattava nippu, joka on myös melko hyvässä pelivireessä. Sarjassa kymmeneen edelliseen kierrokseen ainoa tappio on tullut Swansealle. Bladesin kotietu on yksi sarjan merkittävimmistä, eikä heille ole tehty siellä maalia enempää sitten joulukuun 14. päivän. Tasoero Unitedin eduksi on suuri, eikä Royals ole saanut vieläkään tien päällä juuri mitään aikaan. Vieraissa voittoihin on pystytty viimeksi syyskuussa. Siellä hyökkäyspelaaminen on kapealla pohjalla. Matkalla on ollut epäonneakin. Usein alakerta toimii aivan kelvollisesti, mutta maalintekoon olisi saatava lisää ratkaisuvoimaa. Viikolla napattu voitto Blackburnista teki hyvää itseluottamukselle, mutta olisi kierroksen suurimpia yllätyksiä, mikäli sarjakolmosen vieraana venyttäisiin näillä tiedoilla pisteille.

Bolton – Norwich

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa vastakkain asettuvat Bolton ja Norwich. Wanderers pääsi viimeksi pitkästä aikaa voittojen pariin, kun Birmingham saatiin yllätettyä. Onnistuminen tuli pelitilanteiden vastaisesti. Kotona alla on tappio hyvässä iskussa olevalle Prestonille. Isännät ovat perustasoltaan yksi vahvimmista ehdokkaista putoamaan. Vierasjoukkue on pelannut erinomaisen kauden ja on palaamassa takaisin hyvään pelivireeseen, vaikka alla onkin tappio mainitulle Prestonille. Teemu Pukki on ollut jälleen mainio, mutta puolustuspelaaminen ei ole ollut lähellekään sarjan parhainta kastia. Kyseessä on yksi sarjan tulivoimaisimmista nipuista, jolla itseluottamus on ollut lähes läpi kauden korkealla. Preston-taisto oli sarjassa alkuvuoden ensimmäinen tappio. Materiaaliltaan Kanarianlinnut eivät ole niin hyviä mitä sarjataulukko osoittaa, mutta kyllä ainoana realistisena tavoitteena on suora nouseminen. Vierailijoiden hallinnassa iltaa edetään. Tasoeroa on sen verran reippaasti, että vieraissakin keltavihreät ovat vahvoja ennakkosuosikkeja. Trotters on ollut kotonaankin niin heikko, että kyseessä on kaikilla mittareilla yksi sarjan kevyimmistä vastustajista.

Preston – Nottingham

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa yhteen iskevät Preston ja Nottingham. Kotijoukkueen mainio pelivire jatkui viimeksi voittoisissa merkeissä Norwichista. Täysi pistepotti sarjan kärkinippua vastaan nosti entisestään miehistön itseluottamusta. North End on ollut jo pitkään yksi sarjan kovakuntoisimmista porukoista. Onnistumisia on tullut onnistumisien perään ja itseluottamus on kunnossa. Viimeiseen viiteen kierrokseen isännät ovat tehneet QPR:lle neljä osumaa ja Norwichille kolme maalia. Forestilla on alla runsasmaalinen tasapeli West Bromwichin kanssa, mutta täysi pistepotti oli vain pienen hetken päässä. Toisaalta voitotta jääminen ei ollut vääryys. Vierasjoukkueen suunta on menossa kohti parempaa, sillä viiteen edelliseen kierrokseen aalla on myös muutama voitto. Ei mistään vakuuttavasta tai tasaisuudesta voida vielä puhua, mutta pahimmat ongelmat lienevät takana. Tien päällä yhä viimeisin voitto on monen kuukauden takaa. Reissussa maalinteko on tuskaa. Loukkaantumisia on edelleen alakerrassa. Vierailijoilla on vähän enemmän valmistautumisaikaa. Materiaaliltaan miehistöt ovat hyvin lähellä toisiaan. Vähämaalista ja tiukkaa ottelua on lupa odottaa. Mainiossa iskussa oleva Lilywhites on silti ansaitusti lievä ennakkosuosikki.

Charlton – Blackpool

Jalkapallon Englannin Ykkösliigaa, paremmuudestaan kamppailevat Charlton ja Blackpool. Kotijoukkue pelasi viimeksi vähämaalisen tasapelin Southendin kanssa, eikä kolmeen viimeiseen kamppailuun alla ole voittoja. Viimeksi pistejako oli varsin ansaittu. Miehistö on edelleen nousukarsintojen tuntumassa, jonne heidän materiaalillaan on odotettua selviytyä. Red Armyn kotietu on ollut merkittävä, sillä siellä sarjassa viimeisin tappio on tullut lokakuussa. Vastustajat on jätetty lähes järjestäen pieniin maalimääriin. Hyökkäyspelaamisen kanssa olisi kuitenkin parannettavaa, sillä liian monesti enemmän kuin maalin tekeminen on isona haasteena. Vierasjoukkueen pelivire on menossa noususuuntaan, sillä alla on kuusi edellistä kierrosta ilman tappioita. Viimeksi pelattiin itseluottamukselle hyvää tehnyt pistejako Sunderlandia vastaan. Tätä menoa nousukarsintoihin on aidot mahdollisuudet. Maalinteossa on onnistuttu kuitenkin keskimäärin vain vähän yli kerran ottelua kohden. Nipulla on lisäksi vähemmän valmistautumisaikaa. Tiukka vähämaalinen ilta lienee luvassa. Punavalkoiset ovat kotonaan lieviä ennakkosuosikkeja, mutta näillä tiedoilla tasapeli ei yllättäisi.

Fleetwood – Luton

Jalkapallon Englannin Ykkösliigan ottelutarjontaa, toisistaan mittaa ottavat Fleetwood ja Luton. Isännät ovat voittaneet edelliseen neljään kierrokseen kolmesti, mutta viimeksi voitto napattiin heikosta Bradfordista. Vierasjoukkue löytyy edelleen kärkipaikalta ja pelivire on mainio. Voittoja ja onnistumisia on tullut toinen toisensa perään. Alla on viisi voittoa putkeen. Varsinkin hyökkäyspelaaminen on toiminut vahvasti, mutta myös alakerta on ollut oikein hyvä. Miehistö on tehnyt kolmeen edelliseen kierrokseen yhdeksän maalia. Tien päällä on hävitty sarjassa viimeksi syyskuussa. Kyseessä on odotetusti yksi vahvimmista ehdokkaista nousemaan, mutta perustaso ei ole niin hyvä mitä tulokset osoittavat. Terveystilanne ei ole ihan parhaimmillaan, sillä muutama loukkaantuminen on taustalla. Kotijoukkueella vahvuus löytyy tiiviistä puolustuspelaamisesta. Tasoero on kuitenkin sen verran suuri, että sarjakärki on myös vieraissa vahvoilla. Oranssipaitojen tekemisestä on vaikeaa löytää juurikaan heikkoja kohtia, sillä nykyisin heidän kaatamisensa on sarjan vaikeinta.

Barnsley – Wycombe

Jalkapallon Englannin Ykkösliigaa, Barnsley saa vieraakseen Wycomben. Kotijoukkue on ollut jälleen vahvassa pelivireessä, sillä alla on viiteen edelliseen kamppailuun neljä voittoa. Viimeksi miehistö nappasi selvästi täyden pistepotin Gillinghamilta. Ryhmä on tehnyt kuuteen edelliseen kierrokseen jokaisella kerralla vähintään kaksi osumaa. Kotonaan nippu on ollut lähes mahdoton pysäytettäväksi. Vierasjoukkueella on alla viimeksi tullut selvä tappio Lutonille. Alla on kolme kamppailua voitoitta, mutta viimeksi tullut tappio on ainoa moneen viikkoon. Vieraissa on kuitenkin vaikeaa. Lisäksi maalinteon kanssa on ollut haastavuutta. Viiteen edelliseen taistoon vain kerran maalinteossa on onnistuttu vähintään kahdesti. Punavalkoiset ovat antaneet kotonaan vastustajilleen vain yhdeksän osumaa. Tekeminen on kurinalaista, mutta kuten jo todettu, maalintekovoimaa löytyy hyvin. Itseluottamus on korkealla. Materiaaliltaan Tykes on selvästi vierailijoita edellä ja kotonaan vahvoilla.

Shrewsbury – Burton Albion

Shrewsbury kohtaa Burton Albionin, kun pelit jatkuvat jalkapallon Englannin Ykkösliigassa. Kotijoukkue pelasi viimeksi vähämaalisen tasapelin Bristolin kanssa ja se oli putkeen kuudes kilpailullinen kamppailu ilman voittoa. Bristolia vastaan täyteen pistepottiin olisi ollut aito mahdollisuus. Peliesitykset ovat olleet parempia mitä tulokset osoittavat. Puolustuspelaaminen on kuitenkin selvänä haasteena. Kolmeen viimeiseen kierrokseen kahdesti omiin on mennyt vähintään kolme osumaa. Sarjan vaikeuksien vastapainona FA Cup ehti tuottamaan muutamia hyviä onnistumisia, sillä Wolverhamptonin kanssa pelattiin tasapeli ja Stoke yllätettiin reissussa. Vierasjoukkueella on alla täysi pistepotti Wimbledonista, mutta heilläkin on ollut haasteita etenkin ailahtelun kanssa. Tammikuun alkupuolella koettiin yksi seurahistorian rumimmista murskatappioista, eikä sen jälkeen voittoihin ole pystytty viime kertaa enempää. Kolmeen edelliseen taistoon omiin on mennyt kuitenkin vain yksi osuma. Materiaaliltaan kyseessä on keskikastin porukoita, eikä perustasoissa ei ole suurta eroavaisuutta. Tuskinpa kummankaan nipun itseluottamus on kummoinen. Tiukka koitos on edessä.

Oxford – Peterborough

Jalkapallon Englannin Ykkösliigassa vastakkain asettuvat Oxford ja Peterborough. Isännät ovat pelanneet kolme edellistä kierrosta pistejakoja ja viimeksi siihen päädyttiin tasokkaan Sunderlandin kanssa. Keltapaidoille tiukkojen taistojen kääntäminen omaksi eduksi on ollut vaikeaa. Vierasjoukkue kärsi viimeksi tappion Doncasterille ja se oli jälleen yksi uusi epäonnistuminen. Miehistö on voittanut viimeksi yli kuukausi sitten. Pelivireen heikkenemisen vuoksi paikka nousukarsinnoissa on täyden työn takana. Pelaajiston itseluottamus ei ole kummoinen. Puolustuspelaamisen kanssa on ollut vaikeuksia. Kyseessä on kuitenkin yhä yksi sarjan parhaimmista vierailijoista. Tien päällä pisteitä on kerätty toiseksi eniten. Materiaaliltaan Posh on parempi, mutta tasoero ei ole merkittävä. Potentiaalia olisi jopa runsasmaalisuuteen, sillä kummankaan nipun alakerta ei vakuuta. Toisaalta on odotettavaa, että vierailijat pääsevät pian takaisin voittojen pariin, sillä heidän kautensa on ollut monella tavalla Yellowsia parempi. Alkuvuonna on ollut myös epäonnea. Molemmat ryhmät tarvitsevat kipeästi pisteitä, mikä korostaa illan tiukkuutta. Kamppailuun on vaikeaa löytää lievääkään ennakkosuosikkia.

Coventry – Walsall

Jalkapallon Englannin Ykkösliigassa Coventry saa vastaansa Walsallin. Kotijoukkue pääsi viimeksi pitkästä aikaa voittojen pariin, kun Rochdale saatiin kaadettua. Vierasjoukkueella on alla vähämaalinen tappio Wimbledonille. Se oli neljäs peräkkäinen tappio. Isännät ovat voittaneet tammikuun ensimmäisen päivän jälkeen vain viimeksi, mutta tuolloin voitto oli ansaittu. Materiaaliltaan miehistö ei ole lainkaan niin heikko mitä tulokset osoittavat. Hyökkäyspelaamiseen kaivataan tosin lisää maalintekovoimaa. Viimeksi maalinteossa on onnistuttu enemmän kuin kerran tammikuun alussa. Saddlersin edellinen kamppailu pelattiin viikolla, joten valmistautumisaikaa ei ole runsaasti. Vierailijat ovat kärsineet yhtä lailla maalinteon vaikeuksista, mutta myös puolustuspelaaminen on tökkinyt. Alakerta on virhealtis ja tekemisessä muutenkin ailahtelua. Tappio sarjajumbolle ei ainakaan kohentanut itseluottamusta. Perustasoltaan punapaidat ovat heikompia. Myös tien päällä on monesti vaikeaa. Joulukuun puolen välin jälkeen ainoa voitto on tullut Gillinghamista. Sky Blues ei ole voittanut kotonaan vielä alkuvuonna, mutta nyt siihen avautuu hyvä mahdollisuus. Taivaansinisten kontrollissa taistoa edetään.

Vedonlyöntibonuksia

CasinoVedonlyöntibonusKierrätysvaatimusEsittelyRekisteröidy
unibet logo 100% 100€ + 10€4 X BEsittelySiirry kasinolle
100% 100€3 X D+BEsittelySiirry kasinolle
100% 100€6x D & BEsittelySiirry kasinolle
125% 125€7 X D+BEsittelySiirry kasinolle
100 % 100 €5 kertaa bonusEsittelySiirry kasinolle

Kiinnostaako kasinot? Katso parhaat kasinot ja bonukset.

Vakio 1 jalkapallo 16.2.2019 | Tilastot

NewportManchester City
Sarjataulukossa151
Voitot-tasapelit-häviöt12-7-1221-2-4
Tehdyt-päästetyt maalit39-4974-20
Kuntopuntari 6 edellistä2-1-35-0-1
Maalipuntari 6 edellistä4-718-3
Laukauksia/ottelu17,1
Pallonhallinta63,40 %
Syöttöprosentti88,90 %
LoukkaantumisetKompany, Mendy
Pelikiellossa
WimbledonMillwall
Sarjataulukossa2420
Voitot-tasapelit-häviöt7-5-207-10-14
Tehdyt-päästetyt maalit23-4834-45
Kuntopuntari 6 edellistä1-1-41-3-2
Maalipuntari 6 edellistä3-114-6
Laukauksia/ottelu11,9
Pallonhallinta45,20 %
Syöttöprosentti63,60 %
Loukkaantumiset
Pelikiellossa
Aston VillaWest Bromwich
Sarjataulukossa104
Voitot-tasapelit-häviöt10-14-815-9-7
Tehdyt-päästetyt maalit56-5062-40
Kuntopuntari 6 edellistä1-3-22-2-2
Maalipuntari 6 edellistä7-109-8
Laukauksia/ottelu14,214,2
Pallonhallinta53,00 %52,90 %
Syöttöprosentti79,40 %78,70 %
Loukkaantumiset
Pelikiellossa
IpswichStoke
Sarjataulukossa2417
Voitot-tasapelit-häviöt3-10-199-12-11
Tehdyt-päästetyt maalit24-5533-40
Kuntopuntari 6 edellistä1-1-41-1-4
Maalipuntari 6 edellistä3-93-9
Laukauksia/ottelu9,211,4
Pallonhallinta49,50 %51,50 %
Syöttöprosentti66,80 %77,60 %
Loukkaantumiset
Pelikiellossa
Sheffield UnitedReading
Sarjataulukossa321
Voitot-tasapelit-häviöt17-7-86-11-15
Tehdyt-päästetyt maalit54-3434-45
Kuntopuntari 6 edellistä3-2-12-3-1
Maalipuntari 6 edellistä9-66-4
Laukauksia/ottelu1311,4
Pallonhallinta51,50 %50,20 %
Syöttöprosentti75,90 %76,80 %
Loukkaantumiset
Pelikiellossa
BoltonNorwich
Sarjataulukossa232
Voitot-tasapelit-häviöt6-8-1817-9-6
Tehdyt-päästetyt maalit21-4761-42
Kuntopuntari 6 edellistä1-1-43-2-1
Maalipuntari 6 edellistä4-913-8
Laukauksia/ottelu9,514,4
Pallonhallinta43,50 %54,50 %
Syöttöprosentti66,20 %78,30 %
Loukkaantumiset
Pelikiellossa
PrestonNottingham
Sarjataulukossa139
Voitot-tasapelit-häviöt11-10-1111-13-8
Tehdyt-päästetyt maalit50-4746-38
Kuntopuntari 6 edellistä4-2-02-1-3
Maalipuntari 6 edellistä12-47-9
Laukauksia/ottelu13,111,5
Pallonhallinta50,60 %50,70 %
Syöttöprosentti70,30 %74,10 %
Loukkaantumiset
Pelikiellossa
CharltonBlackpool
Sarjataulukossa58
Voitot-tasapelit-häviöt16-7-912-11-8
Tehdyt-päästetyt maalit48-3334-28
Kuntopuntari 6 edellistä2-3-13-2-1
Maalipuntari 6 edellistä6-37-3
Laukauksia/ottelu
Pallonhallinta
Syöttöprosentti
Loukkaantumiset
Pelikiellossa
FleedwoodLuton
Sarjataulukossa91
Voitot-tasapelit-häviöt12-9-1120-8-4
Tehdyt-päästetyt maalit43-3464-27
Kuntopuntari 6 edellistä3-2-15-1-0
Maalipuntari 6 edellistä8-415-3
Laukauksia/ottelu
Pallonhallinta
Syöttöprosentti
Loukkaantumiset
Pelikiellossa
BarnsleyWycombe
Sarjataulukossa210
Voitot-tasapelit-häviöt18-8-511-10-11
Tehdyt-päästetyt maalit57-2741-45
Kuntopuntari 6 edellistä5-1-03-2-1
Maalipuntari 6 edellistä17-57-7
Laukauksia/ottelu
Pallonhallinta
Syöttöprosentti
Loukkaantumiset
Pelikiellossa
ShrewsburyBurton Albion
Sarjataulukossa2212
Voitot-tasapelit-häviöt7-11-1311-8-12
Tehdyt-päästetyt maalit33-4341-39
Kuntopuntari 6 edellistä0-3-32-3-1
Maalipuntari 6 edellistä4-1111-6
Laukauksia/ottelu
Pallonhallinta
Syöttöprosentti
Loukkaantumiset
Pelikiellossa
OxfordPeterborough
Sarjataulukossa207
Voitot-tasapelit-häviöt7-12-1213-10-9
Tehdyt-päästetyt maalit38-4750-44
Kuntopuntari 6 edellistä1-4-11-2-3
Maalipuntari 6 edellistä7-95-11
Laukauksia/ottelu
Pallonhallinta
Syöttöprosentti
Loukkaantumiset
Pelikiellossa
CoventryWalsall
Sarjataulukossa1117
Voitot-tasapelit-häviöt12-7-139-8-15
Tehdyt-päästetyt maalit33-3734-50
Kuntopuntari 6 edellistä1-2-31-0-5
Maalipuntari 6 edellistä5-86-9
Laukauksia/ottelu
Pallonhallinta
Syöttöprosentti
Loukkaantumiset
Pelikiellossa

 

Lisää bonuksia vedonlyöntiin:

CasinoVedonlyöntibonusKierrätysvaatimusEsittelyRekisteröidy
Voitot x3 (maksetaan ilmaisvetoina)Ei kierrätystäEsittelySiirry kasinolle
2x 25€ ilmaisvedot1 X DEsittelySiirry kasinolle
50 % 200 €7 X D+BEsittelySiirry kasinolle
10bet-logo 50% 100€6 X D+BEsittelySiirry kasinolle
50 % 100 €Ei kierrätysvaatimuksiaEsittelySiirry kasinolle
100 % 100 €10 X DEsittelySiirry kasinolle
100% 100€6x D & BEsittelySiirry kasinolle
100% 50€5 X BEsittelySiirry kasinolle
unibet logo 100% 100€ + 10€4 X BEsittelySiirry kasinolle
100% 50€7 X BEsittelySiirry kasinolle
100 % 100 €8 X D+BEsittelySiirry kasinolle
100% 100€3 X D+BEsittelySiirry kasinolle
100% 300€ tai 10€ = 50€6 X D+BEsittelySiirry kasinolle
100 % 100 €5 kertaa bonusEsittelySiirry kasinolle
100 % 100 €5 x D + BEsittelySiirry kasinolle
18+   Peluuri

Vihjemedia.com 2014-2018 | Sivustokartta | Evästeet | Tietosuojakäytäntö