Jalkapallon veikkausvihjeet ja otteluennakot 6.4.

Lauantaina pelataan jalkapalloa Englannin Valioliigassa ja Mestaruussarjassa. Tässä ovat vakiovihjeet lauantaille, ja nämä vihjeet vakio 1:seen saa hyödyntää haluamallaan tavalla.

Newcastle – Crystal Palace

Jalkapallon Englannin Valioliigassa yhteen iskevät Newcastle ja Crystal Palace. Harakat kärsivät maanantaina ansaitun tappion Arsenalille, mutta viiteen edelliseen kierrokseen kasassa on kuitenkin myös voitot Burnleysta ja Evertonista. Toiseksi edellisellä kierroksella noustiin kiinni pistejakoon lisäajan osumalla. Puolustuspelaamisen kanssa on ollut välillä hankaluuksia, mutta maalinteko on toiminut varsin hyvin. Miehistö on voittanut sarjassa viimeiset viisi kotipeliään. Kotona on jääty sarjassa korkeintaan maaliin viimeksi tammikuun alussa. Isossa kuvassa maalinteko ei ole ollut kuitenkaan helppoa. Alkuvuoden paras onnistuminen oli Manchester Cityn kaataminen. Lisäksi kotona alakerta on pääasiassa toiminut. Vierasjoukkueella on alla odotettu tappio Tottenhamille, joka pääsi pelaamaan ensimmäistä kertaa uudella stadionillaan. Kotkat voittivat sitä ennen kotonaan Huddersfieldin, mutta taisto oli vastustajalle myös epäonninen. Reissussa pisteitä on kerätty seitsemänneksi parhaiten. Lontoolaiset tulevat kamppailuun heikommin levänneenä. Kummallakin ryhmällä on hieman terveysmurheita. Perustasoltaan miehistöt ovat lähellä toisiaan. Muutenkin kyseessä on kaksi hyvin samantasoista nippua. Lähtökohdat ovat erittäin tasaiset.

Bournemouth – Burnley

Jalkapallon Englannin Valioliigan ottelussa toisensa kohtaavat Bournemouth ja Burnley. Isäntien melko vaisu pelivire jatkui edellisellä kierroksella Leicesteriä vastaan. Kotijoukkue on voittanut kahdeksaan edelliseen kierrokseen kerran. Kotona oltiin viimeksi lähellä voittoa Newcastlesta, mutta vastustaja sai tasoituksensa lisäajalla. Kotona on pelattu viimeiset kolme peliä ilman voittoja, mutta isossa kuvassa puhutaan melko hyvästä kotiedusta. Tammikuun lopulla kotona tehtiin neljä maalia Chelsealle. Vierasjoukkue nappasi viimeksi hyvän voiton Wolverhamptonista, mutta muuten on ollut jälleen hankaluuksia. Wolverhamptonia vastaan tasapeli ei olisi ollut vääryys. Kamppailu alkoi kuitenkin hyvin, sillä vastustajan pelaaja teki jo toisella minuutilla oman maalin. Puolustuspelaamisen kanssa on ollut selviä haasteita. Tien päällä voitot ovat tulleet lähes vain häntäpään nipuista. Siellä varsinkin alakerta on epävarma. Pisteiden tarve on merkittävä. Cherriers on kärsinyt loukkaantumisista, mutta terveystilanne lienee menossa parempaan suuntaan. Vierailijoillakaan terveystilanne ei ole mainio. Ilta etenee tulivoimaisempien ja kotonaan aktiivisten Kirsikoiden tahdissa.

Huddersfield – Leicester

Jalkapallon Englannin Valioliigaa, Huddersfield saa vastaansa Leicesterin. Kotijoukkue hävisi edellisellä kierroksella Crystal Palacelle, kun taas vierasjoukkueella on alla jälleen yksi uusi onnistuminen Bournemouthia vastaan. Ketut ovat pelanneet viiteen viimeiseen kierrokseen voittoisasti neljä kertaa. Uuden päävalmentajan alaisuudessa pelivire on hyvä ja pelaajiston itseluottamus on niin ikään kunnossa. Isäntien matka kohti Mestaruussarjaa on ollut käytännössä jo jonkin aikaa tiedossa, joten otteluihin voidaan lähteä vapautuneesti ja ilman suuria huolia. Crystal Palacea vastaan pelattiin kuitenkin melko hyväkin ottelu, mutta matkalla oli myös epäonnea. Kamppailu oli maalittomassa lähes 80 minuutille saakka. Crystal Palacelle tullut tappio varmisti lopullisesti putoamisen. Terveystilanne ei ole parhaasta päästä. Vierailijoilla on vielä mahdollisuus taistella jopa Euroopan kentille pääsemisestä. Edellisten viikkojen otteluohjelma ei ole ollut toki vaikeasta päästä, mutta tekeminen on näyttänyt nousujohteiselta ja hyvältä. Tien päälläkin voitettiin viimeksi ensimmäistä kertaa sitten tammikuun alun. Näyttöhalut ovat varmasti myös nyt kunnossa. Materiaaliltaan Foxes on selvästi edellä. Terriersillä on aito yllätysmahdollisuus, mutta vierailijat ovat varsin selvästikin niskan päällä.

Preston – Sheffield United

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa toisensa kohtaavat Preston ja Sheffield United. Isäntien hurja tappioton putki katkesi viimeksi Readingia vastaan, mutta kamppailu oli kuitenkin tasainen. Pistejako ei olisi ollut suuri vääryys. Kotona voitettiin viimeksi niukasti Birmingham. North Endilla on ennen kaikkea tiivis ja laadukas puolustuspelaaminen. Vierasjoukkue hävisi viimeksi Bristolille, vaikka taistoa johdettiin itse vielä parikin kertaa. Miehistö on ollut muuten hyvässä pelivireessä. Ennen Bristol-ottelua voitettiin kolmesti putkeen. Toiseksi edellisellä kierroksella täysi pistepotti napattiin tasokkaasta Leedsistä. Puolustuspelaaminen on toiminut heilläkin hyvin. Kahdeksaan edelliseen otteluun peräti seitsemästi omiin ei ole mennyt maaliakaan. Kyseessä on kuitenkin myös aktiivinen ja rohkea nippu. Molemmat ryhmät kaipaavat kipeästi pisteitä. Kotijoukkueella on useita loukkaantumisia. Materiaaliltaan Blades on edellä varsinkin nyt Lilywhitesin terveystilanteen kanssa. Vaikka isoista pisteistä pelataan, sheffieldiläiset ovat myös vieraissa ansaitusti voittajaehdokkaita.

Birmingham – Leeds

Birmingham pyrkii haastamaan Leedsin, kun ottelut jatkuvat jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa. Kotijoukkueen pelivire jatkuu vaikeana, sillä miehistö on hävinnyt viidellä edellisellä kierroksella. Varsinkin hyökkäyspelaamisen kanssa on ollut vaikeuksia. Viiteen edelliseen otteluun neljästi on jääty kokonaan osumitta. Viimeksi pistejako ei olisi ollut suuri vääryys. Ryhmä johti West Bromwichia vastaan kahdesti. Kotona on pelattu viimeiset neljä kamppailua voitoitta. Sinipaidat ovat joutuneet taisteluun sarjapaikkansa puolesta, mutta materiaaliltaan nippu on sijoitustaan potentiaalisempi. Vierasjoukkueen hyvä pelivire jatkui viimeksi voittoisasti Millwallista. Se tuli yllättävän vaikean kaavan kautta. Kyseessä on yksi sarjan tulivoimaisimmista nipuista, joka on menestynyt hienosti myös reissussa. Moneen viikkoon ainoa voitoton ottelu oli Sheffield Unitedia vastaan, eikä silloinkaan pisteille pääseminen olisi ollut väärin. Terveystilanne ei ole ihanteellinen, sillä hyökkäyspäästä on maalintekovoimaa sivussa. Unitedilla on edelleen paljon pelattavaa. Perustasoltaan vierailijat ovat sen verran edellä, että myös reissussa puhutaan näillä tiedoilla jopa melko selvästä ennakkosuosikista.

Millwall – West Bromwich

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa vastakkain asettuvat Millwall ja West Bromwich. Kotijoukkue hävisi edellisellä kierroksella viihdyttävän kamppailun Leedsille. Viiteen edelliseen kierrokseen ainoa voitto on tullut Birminghamista. Leedsin vieraana johdettiin parhaimmillaan kahteen otteeseen, mutta jälleen yksi matkaottelu päättyi pettymykseen. Vierasjoukkue on voittanut kolme viimeisintä otteluaan, joten Baggiesin pelivire on varsin hyvässä iskussa. Viimeksi miehistö nappasi täyden pistepotin Birminghamilta. Voitto oli kieltämättä melko onnekas. Albion on voittanut tien päällä kymmeneen edelliseen sarjan otteluunsa komeasti kahdeksan kertaa. Leijonat taistelevat putoamisviivan tuntumassa, joten pisteiden tarve on merkittävä. Vierailijoilla on myös paljon pelattavaa, sillä suoraan nousuun on yhä mahdollisuudet. Throstles on kaksikosta tulivoimaisempi, laadukkaampi ja myös isossa kuvassa parhaita vierailijoita. Maalinteossa on onnistuttu toiseksi eniten. Lions on pelannut kotonaan viisi edellistä kierrosta ilman voittoja. Heillä fyysinen pelitapa ja kotona pelaaminen on monille vastustajille vaikea yhdistelmä, mutta sarjanelonen on ansaitusti niskan päällä.

Swansea – Middlesbrough

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa Swansea pyrkii kaatamaan Middlesbroughin. Joutsenet nappasivat viimeksi hyvän voiton, kun Brentfordia vastaan onnistuttiin maalinteossa kolmesti. Vierasjoukkueen vaikeudet jatkuivat puolestaan tappiollisesti Bristolia vastaan. Miehistö on pelannut kuusi edellistä kierrosta ilman voittoja. Kyseessä on normaalisti laadukkaan puolustuspelaamisen omaava nippu, mutta lähiaikoina myös alakerrassa on ollut aiempaa isompaa murhetta. Lisäksi ratkaisuvoimaa löytyy edelleen turhan niukasti. Kolmeen edelliseen otteluun itse ei ole tehty yhtään maalia. Punapaidoilla taistelu nousukarsintojen suhteen käy tiiviinä, mutta pelivire ei puolla onnistumista. Pienenä puolustuksena on sanottava, että Bristol-ottelussa tasapeli olisi ollut varsin oikeutettu. Lisäksi kyseessä on normaalisti erittäin vaikeasti murrettava vastustaja. Walesilaisilla ei ole enää asiaa nousukarsintoihin. Kotona kuitenkin halutaan pelata vapautuneesti ja palkita kannattajia. Materiaaliltaan valkopaidat ovat kaksikosta heikompia. Nippu on menestynyt kotonaan alkuvuodesta varsin hyvin. Näyttöhaluiselle ja tasokkaammalle Borolle on tiedossa monella tavalla haastava ilta. Lähtökohdat tuntuvat kaiken kaikkiaan tiukoilta. Iltaan ei löytyne oikein pientäkään ennakkosuosikkia.

Sheffield Wednesday – Aston Villa

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa toisensa kohtaavat Sheffield Wednesday ja Aston Villa. Kotijoukkue on pelannut edelliset 12 kierrosta ilman tappioita, joten miehistö jatkaa edelleen hyvässä pelivireessä. Viimeksi Owls pelasi maalittoman tasapelin Stoken kanssa. Varsinkin puolustuspelaaminen toimii nykyään laadukkaasti. Etenkin kotona alakerta on toiminut mainiosti. Miehistö on pitänyt lähiaikoina esimerkiksi Sheffield Unitedin nollilla. Ajoittain ratkaisuvoimaa olisi hyvä löytyä kuitenkin lisää. Viiteen edelliseen peliin kolmesti on jääty itse korkeintaan maaliin. Birminghamilaisten vahva pelivire sai jatkoa viimeksi Blackburnia vastaan. Kasassa on viiteen edelliseen kierrokseen yhtä monta voittoa. Tulivoimainen ryhmä on saanut myös itseluottamuksensa takaisin. Lisäksi puolustuspelaamista on saatu tiivistettyä. Viimeksi voitto Blackburnista tuli melko ansaitusti, mutta ilta oli pääasiassa tasainen. Kummallakin ryhmällä on loukkaantumisia. Sheffieldiläiset eivät ole perustasoltaan vierailijoiden veroinen. Aineksia löytyy erittäin tiukkaan peliin. Isot pisteet on jaossa. Villans on vähän niskan päällä, mutta Pöllöt on nyt vaikea vastustaja.

Brentford – Derby

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa vastakkain asettuvat Brentford ja Derby. Lontoolaiset ovat pelanneet viimeiset neljä kierrosta ilman voittoja, kun taas vierasjoukkueella on alla peräti kuuden maalin tekeminen Rotherhamille. Kotijoukkue tunnetaan tulivoimaisena ja rohkeana nippuna, mutta lähiaikoina hyökkäyspelaamisen kanssa on ollut vaikeuksia. Miehistö ei ole tehnyt neljään edelliseen peliinsä maalia. Toisaalta hieman paremmalla onnella tulokset olisivat voineet olla parempia. Lisäksi kotonaan Bees on ollut vahva. Nousukarsintoihin ei ole enää asiaa, mutta kyllä varsinkin kotona halutaan pitää kiinni rohkeasta pelitavasta. Ramsille murskavoitto Rotherhamista teki hyvää, sillä miehistölle hyökkäyspelaaminen on ollut niin ikään haastavaa. Yhdeksään edelliseen peliin maalinteossa on onnistuttu seitsemästi korkeintaan kerran. Yksi otteluista oli FA Cupissa. Tien päällä sarjassa on voitettu viimeksi loppuvuodesta. Loukkaantumisia on yhä. Tarve pisteille on merkittävä. Melko haastava ottelu on edessä, mutta punavalkoiset ovat ansaitusti niskan päällä. Kotona heiltä odotetaan aktiivisesti hallintaa. Lisäksi ilman isoja panoksiakin halutaan päästä takaisin voittoihin.

Bristol – Wigan

Bristol saa vieraakseen Wiganin, kun ottelut jatkuvat jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa. Kotijoukkue on pääsemässä heikomman ajanjakson jälkeen takaisin hyvään pelivireeseen. Kahdella edellisellä kierroksella täydet pistepotit on napattu Sheffield Unitedista ja Middlesbroughista. Varsinkin Sheffield Unitedin voittaminen teki pelaajiston itseluottamukselle hyvää. Vahvuutena on edelleen tiivis ja laadukas puolustuspelaaminen. Muutama merkittävä loukkaantuminen on kuitenkin taustalla. Nousukarsintoja ajatellen isoista pisteistä on taas kysymys. Athletic nappasi viimeksi maalittoman tasapelin tulivoimaisen Brentfordin kanssa. Sitä edelsi viiden maalin tekeminen heikolle Boltonille. Vieraissa on ollut edelleen vaikeaa, sillä tien päällä ei ole voitettu sitten elokuun. Reissussa kahteen edelliseen peliin omiin on mennyt kuusi maalia. Pisteiden tarve on merkittävä, sillä putoamistaistelussa ollaan mukana. Tasoero itseluottamustaan takaisin saaneen Robinsin hyväksi on merkittävä ja kotietu korostaa sitä. Cityn edellisestä voitosta kotona on hieman aikaa, mutta alkuvuodesta miehistö voitti kotonaan kuudesti putkeen. Ottelussa on yksi vahva ennakkosuosikki.

Rotherham – Nottingham

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa Rotherham saa vastaansa Nottinghamin. Kotijoukkue hävisi edellisellä kierroksella rumasti Derbylle, mutta viiteen viimeiseen kamppailuun alla on kuitenkin myös muutama voitto. Derby-ottelussa kaikki meni pieleen, mutta lopputulos oli melko kova suhteessa pelitilanteisiin. Forest on voittanut viiteen edelliseen kierrokseen niin ikään kahdesti. Miehistö nappasi viimeksi täyden pistepotin Swanseasta. Tien päällä pelattiin viimeksi puolestaan vähämaalinen tasapeli Ipswichin kanssa. Voitto Swanseasta oli varsin onnekas, sillä jopa tappio ei olisi ollut suuri vääryys. Nousukarsintoihin on edelleen hyvä mahdollisuus, mutta yhtä lailla Millersillä pisteiden tarve on merkittävä. Vierailijoilla on edelleen hieman loukkaantumisia, mutta materiaaliltaan miehistö on edellä. Isännät tarvitsevat parannusta varsinkin omaan puolustuspelaamiseensa. Heille tehdään liikaa helppoja ja turhia osumia. Kotonakin pisteitä on kerätty viidenneksi vähiten. Miehistö on välillä hyvinkin inhottava vastustaja, mutta pelivarmuus ja pelaajien taitotaso ovat turhan kapealla pohjalla. Tulivoimaisempi ja etenkin laadukkaamman alakerran omaava Tricky Trees ei ole voittanut tien päällä sitten marraskuun, mutta nyt siihen avautuu hyvä paikka. Kyseessä on ansaittu illan ennakkosuosikki.

Hull – Reading

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa yhteen iskevät Hull ja Reading. Tiikerit nappasivat viimeksi täyden pistepotin Ipswichistä, kun taas Royalsilla on alla niin ikään onnistuminen hyvässä pelivireessä olevasta Prestonista. Oranssimustat eivät olleet viimeksi parempi osapuoli, joten voitotta jääminen ei olisi ollut suuri vääryys. Miehistöllä puolustuspelaamisen kanssa on ollut vaikeuksia, vaikka viimeksi omissa verkot eivät soineet. Neljään edelliseen otteluun vastustajat ovat tehneet kaikkiaan kahdeksan osumaa. Nousukarsinnat ovat vielä tavoitettavissa, mutta isossa kuvassa onnea on ollut matkassa. Sijoitus on pikkuisen yläkanttiin. Vierasjoukkueen pelivire on ollut jo pidempään hyvä, sillä miehistö on jäänyt pisteittä kymmeneen viimeiseen kierrokseen kahdesti. Toiseksi edellisessä kotiottelussa hävittiin selvästi, mutta silloin vastassa oli tasokas Leeds. Reissussa on voitettu vain pari kertaa. Tien päällä on ollut lähes järjestäen vaikeaa varsinkin hyökkäyspelaamisen kanssa. Ryhmä taistelee edelleen putoamisviivan lähellä. Perustasoissa ei ole isoja eroja. Tiukka ja tasainen ilta on luvassa. Isännät ovat menestyneet kotonaan monesti hyvin, mutta peliesityksissä on ollut myös selviä haavoittuvaisuuden kohtia. Tasapelin mahdollisuutta kannattaa näillä perusteluilla miettiä tarkemmin.

Blackburn – Stoke

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa Blackburn isännöi Stokea. Kotijoukkue on voittanut kymmeneen edelliseen kierrokseen vain kerran, mutta vierasjoukkue ei ole samassa ajassa voittanut myöskään yhtä peliä enempää. Isännät hävisivät viimeksi Aston Villalle, mutta kamppailu oli kuitenkin pääasiassa tasainen. Puolustuspelaamisen kanssa on ollut lähiaikoina haasteita. Toiseksi edellisessä ottelussa omiin meni neljä maalia. Kotona alakerta toimii isoksi osaksi hyvin. Siellä on jääty tosin itse neljään edelliseen peliin kolmesti maaleitta. Potters tunnetaan laadukkaasti puolustavana nippuna, mutta heillä maalinteko on ollut koko kauden vaikeaa. Se on sitä edelleen. Ratkaisuvoimaa löytyy vähän, vaikka kyseessä on perustasoltaan nousukarsintoihin kuuluva ryhmä. Viimeksi pelattiin vähemmän yllättäen pistejako Sheffield Wednesdayn kanssa. Punavalkoiset eivät käännä oikein millään itselleen tiukkoja maalin pelejä. Pelaaminen on ollut kieltämättä liian passiivista. Reissussakin alakerta toimii hyvin, mutta muuten tekeminen kaipaa uutta potkua. Osaamista olisi selvästi enemmän. Luvassa on hyvin tasainen peli. Jopa tylsä ilta ei sisällä juuri pientäkään ennakkosuosikkia.

Vedonlyöntibonuksia

CasinoVedonlyöntibonusKierrätysvaatimusEsittelyRekisteröidy
100 % 200 €4 kertaa talletus ja bonus vähintään 1,80 kertoimillaEsittelySiirry kasinolle
unibet logo 100% 100€ + 10€4 X BEsittelySiirry kasinolle
100% 100€3 X D+BEsittelySiirry kasinolle
Riskitön vetoIlmaisvedon voitot X 1EsittelySiirry kasinolle
100% 100€6x D & BEsittelySiirry kasinolle

Kiinnostaako kasinot? Katso parhaat kasinot ja bonukset.

Vakio 1 jalkapallo 6.4.2019 | Tilastot

NewcastleCrystal Palace
Sarjataulukossa1413
Voitot-tasapelit-häviöt9-8-1510-6-16
Tehdyt-päästetyt maalit31-4238-43
Kuntopuntari 6 edellistä3-1-23-0-3
Maalipuntari 6 edellistä9-811-9
Laukauksia/ottelu11,413,2
Pallonhallinta43,00 %47,10 %
Syöttöprosentti72,60 %77,40 %
LoukkaantumisetLongstaffSakho
Pelikiellossa
BournemouthBurnley
Sarjataulukossa1217
Voitot-tasapelit-häviöt11-5-169-6-17
Tehdyt-päästetyt maalit43-5837-59
Kuntopuntari 6 edellistä1-2-32-0-4
Maalipuntari 6 edellistä6-118-12
Laukauksia/ottelu11,39,7
Pallonhallinta46,70 %43,90 %
Syöttöprosentti77,60 %70,60 %
LoukkaantumisetS. Cook. L. Cook, Surman, FrancisDefour, Lennon
Pelikiellossa
HuddersfieldLeicester
Sarjataulukossa209
Voitot-tasapelit-häviöt3-5-2413-5-14
Tehdyt-päästetyt maalit18-5942-43
Kuntopuntari 6 edellistä1-0-54-0-2
Maalipuntari 6 edellistä4-1111-9
Laukauksia/ottelu10,913,6
Pallonhallinta48,20 %50,20 %
Syöttöprosentti76,30 %78,20 %
LoukkaantumisetDiakhaby, Depoitre, MbenzaAlbrighton, Amartey
Pelikiellossa
PrestonSheffield United
Sarjataulukossa103
Voitot-tasapelit-häviöt15-12-1222-8-9
Tehdyt-päästetyt maalit59-5266-37
Kuntopuntari 6 edellistä4-1-14-1-1
Maalipuntari 6 edellistä9-58-3
Laukauksia/ottelu12,912,7
Pallonhallinta51,10 %50,70 %
Syöttöprosentti70,40 %75,80 %
Loukkaantumiset
Pelikiellossa
BirminghamLeeds
Sarjataulukossa182
Voitot-tasapelit-häviöt12-14-1323-7-9
Tehdyt-päästetyt maalit55-5266-41
Kuntopuntari 6 edellistä0-1-55-0-1
Maalipuntari 6 edellistä4-1113-4
Laukauksia/ottelu12,416
Pallonhallinta43,60 %59,50 %
Syöttöprosentti61,90 %79,20 %
Loukkaantumiset
Pelikiellossa
MillwallWest Bromwich
Sarjataulukossa214
Voitot-tasapelit-häviöt9-10-1920-10-9
Tehdyt-päästetyt maalit43-5875-50
Kuntopuntari 6 edellistä1-0-53-1-2
Maalipuntari 6 edellistä8-138-8
Laukauksia/ottelu11,713,8
Pallonhallinta45,00 %51,70 %
Syöttöprosentti63,60 %77,60 %
Loukkaantumiset
Pelikiellossa
SwanseaMiddlesbrough
Sarjataulukossa148
Voitot-tasapelit-häviöt14-8-1615-13-11
Tehdyt-päästetyt maalit49-4840-33
Kuntopuntari 6 edellistä2-0-41-1-4
Maalipuntari 6 edellistä7-94-8
Laukauksia/ottelu1313,9
Pallonhallinta54,90 %46,00 %
Syöttöprosentti83,30 %71,00 %
Loukkaantumiset
Pelikiellossa
Sheffield WednesdayAston Villa
Sarjataulukossa116
Voitot-tasapelit-häviöt14-14-1115-15-9
Tehdyt-päästetyt maalit48-5170-55
Kuntopuntari 6 edellistä3-3-05-1-0
Maalipuntari 6 edellistä10-414-3
Laukauksia/ottelu11,613,9
Pallonhallinta48,60 %53,40 %
Syöttöprosentti72,90 %79,60 %
Loukkaantumiset
Pelikiellossa
BrentfordDerby
Sarjataulukossa137
Voitot-tasapelit-häviöt13-11-1516-11-11
Tehdyt-päästetyt maalit60-5352-45
Kuntopuntari 6 edellistä3-1-22-2-2
Maalipuntari 6 edellistä10-59-8
Laukauksia/ottelu1513,5
Pallonhallinta56,50 %53,90 %
Syöttöprosentti79,90 %77,10 %
Loukkaantumiset
Pelikiellossa
BristolWigan
Sarjataulukossa520
Voitot-tasapelit-häviöt17-10-1110-10-19
Tehdyt-päästetyt maalit49-4041-57
Kuntopuntari 6 edellistä1-2-31-3-2
Maalipuntari 6 edellistä8-108-9
Laukauksia/ottelu12,912,4
Pallonhallinta50,90 %48,50 %
Syöttöprosentti71,90 %69,80 %
Loukkaantumiset
Pelikiellossa
RotherhamNottingham
Sarjataulukossa229
Voitot-tasapelit-häviöt7-15-1714-15-10
Tehdyt-päästetyt maalit41-6754-45
Kuntopuntari 6 edellistä2-1-33-1-2
Maalipuntari 6 edellistä8-148-7
Laukauksia/ottelu13,311,9
Pallonhallinta43,70 %49,80 %
Syöttöprosentti61,00 %73,40 %
Loukkaantumiset
Pelikiellossa
HullReading
Sarjataulukossa1219
Voitot-tasapelit-häviöt15-9-159-13-17
Tehdyt-päästetyt maalit56-5642-57
Kuntopuntari 6 edellistä2-1-33-2-1
Maalipuntari 6 edellistä9-138-8
Laukauksia/ottelu10,711,3
Pallonhallinta46,80 %50,30 %
Syöttöprosentti68,30 %76,80 %
Loukkaantumiset
Pelikiellossa
BlackburnStoke
Sarjataulukossa1615
Voitot-tasapelit-häviöt12-11-1610-18-11
Tehdyt-päästetyt maalit53-6237-42
Kuntopuntari 6 edellistä1-1-41-5-0
Maalipuntari 6 edellistä10-123-1
Laukauksia/ottelu11,510,9
Pallonhallinta50,10 %51,00 %
Syöttöprosentti70,10 %76,60 %
Loukkaantumiset
Pelikiellossa


Lisää bonuksia vedonlyöntiin:

CasinoVedonlyöntibonusKierrätysvaatimusEsittelyRekisteröidy
Riskitön vetoIlmaisvedon voitot X 1EsittelySiirry kasinolle
Voitot x3 (maksetaan ilmaisvetoina)Ei kierrätystäEsittelySiirry kasinolle
2x 25€ ilmaisvedot1 X DEsittelySiirry kasinolle
50 % 200 €7 X D+BEsittelySiirry kasinolle
10bet-logo 50% 100€6 X D+BEsittelySiirry kasinolle
50 % 100 €Ei kierrätysvaatimuksiaEsittelySiirry kasinolle
100 % 100 €10 X DEsittelySiirry kasinolle
100% 100€6x D & BEsittelySiirry kasinolle
100% 50€5 X BEsittelySiirry kasinolle
100 % 200 €4 kertaa talletus ja bonus vähintään 1,80 kertoimillaEsittelySiirry kasinolle
100 % 100 €6 kertaa bonusEsittelySiirry kasinolle
unibet logo 100% 100€ + 10€4 X BEsittelySiirry kasinolle
100% 50€7 X BEsittelySiirry kasinolle
100 % 100 €8 X D+BEsittelySiirry kasinolle
100% 100€3 X D+BEsittelySiirry kasinolle
18+   Peluuri

Vihjemedia.com 2014-2018 | Sivustokartta | Evästeet