Suomi U20 – Ruotsi U20

Otteluennakko Suomi U20 – Ruotsi U20

Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat jatkuvat Suomen osalta torstain ja perjantain välisenä yönä. Tuolloin hallitseva maailmanmestari pelaa monella tavalla äärimmäisen mielenkiintoisessa ottelussa Ruotsia vastaan. Tällä hetkellä lohkon tilanne on sellainen, että Tre Kronor löytyy toiselta sijalta, kun taas sinivalkoiset ovat valitettavasti viimeisenä. Ei liene siispä epäselvää, että altavastaajan tulee voittaa tämä kamppailu, koska muussa tapauksessa putoamiskarsintaan joutuminen saattaa olla todellista.

Edellisen kerran Suomi ja Ruotsi ovat pelanneet vastakkain tässä ikäluokassa puolisentoista kuukautta sitten, jolloin naapurimaa nappasi voiton jatkojen kautta. Viiteen edelliseen välienselvittelyyn sinivalkoiset ovat kuitenkin voittaneet kolme kertaa, joten erittäin tasaista on ollut. Suomi ja Ruotsi pelasivat vastakkain viime vuoden MM-kisoissa ja vieläpä semifinaalivaiheessa. Tuolloin hallitseva maailmanmestari eteni jatkoon kamppailussa, jossa maaleja tehtiin ainoastaan kolme kappaletta.

Suomi lähti MM-kisoihin siis hallitsevana maailmanmestarina. Urakka Kanadassa on ollut monista eri näkökulmista katsottuna vaikea. Ensimmäiseksi sinivalkoiset kärsivät erittäin niukan tappion Tshekkiä vastaan. Voittomaali tuli kaverille vain minuutti pari ennen loppua. Seuraavaksi Pikkuleijonien tie vei Tanskan kimppuun, jota pidetään lohkon heikoimpana porukkana. Tappio tuli jälleen yhdellä maalilla. Tässä kohdassa on hyvä kuitenkin mainita, että juutithan ovat jääkiekossa kehittyneet merkittävästi.

Ja sitten palataan Suomen ja Tanskan otteluun. Tuossa kamppailussa laukaisumäärä oli Pikkuleijonilta erinomainen. Ensimmäisessä erässä sinivalkoiset pääsivät heti pelin päälle, mikä oli luonnollisesti odotettua. Ongelma oli, että ennakkosuosikki oli liikenteessä hieman sukkasiltaan ja sen myösi myös päävalmentaja Jukka Rautakorpi. Hän korosti haastattelussa, että intohimon, viimeistelyn terävyyden ja voima mennä maalia kohti olivat vajavaisia. Se kiteytti hyvin missä ongelmat olivat suuressa kuvassa.

Tanska teki Suomea vastaan kovalla prosentilla paikoistaan maaleja, mutta pelin virtaus huomionottaen oli selvää, että juuttien tulee onnistua isolla tarkkuudella vähäisistä maalintekopaikoista. Pikkuleijonien maalilla Veini Vehviläinen ei ollut missään tapauksessa terävimmillään, sillä normaalina pelipäivänä hän olisi ottanut punaisten maaleista suurimman osan kiinni. Ennen MM-kisoja sinivalkoisten maalivahtipelaaminen oli lievä kysymysmerkki, mutta Vehviläinen jatkanee silti tolppien välissä.

Rautakorvella on valtavan kovat saavutukset, kun puhutaan hänen menestymisestään aikuisten tasolla. Muun muuassa Liigassa Rautakorpi on ollut monta kertaa finaaleissa, vaikka toki tappioita on tullut siellä turhankin kovalla kädellä. Rautakorpi on erittäin kokenut päävalmentaja, joka on toiminut laajalla alueella. Hän ymmärtää jääkiekosta pelinä ja lajin yksityiskohdista poikkeuksellisen paljon, mutta mies on kerännyt menestymisen aikuisten tasolla ja nuorten puolella saavutukset ovat olleet alakanttiin.

On sanomattakin selvää, että etukäteen ajateltuna Suomen avainpelaajat eivät ole olleet sellaisia. Siitä huolimatta on täysin turhaa heittää ketään bussin alle. Jokainen tietää tasan tarkkaan, että seuraavaan otteluun jokaisen tulee parantaa. Urho Vaakanainen sanoi haastattelussa, että vapaamatkustajia Suomi ei kestä, mutta hän ei halunnut nostaa nimiä esille. Pikkuleijonilla on ensi kesän NHL:n varaustilaisuudessa ykköskierrokselle monta nimeä, mutta se ei oikeuta ei-sovittujen asioiden tekoon.

Tähän mennessä Suomi on noudattanut pelillisesti ohjeita pääsääntöisesti, eli Rautakorvenkin haastatteluista voi ymmärtää, että mitä Vaakanainen haki takaa vapaamatkustaja-sanan maininnalla. Kun Pikkuleijonat kerää energiaa ennen seuraavaa ottelua, Rautakorvella ja hänen valmennusosastolla on kädet täynnä töitä, jotta he saavat ryhmän pelaamaan potentiaalin edellyttämällä tasolla. Kyse on nuorista miehistä, joten intohimoa ei voi puuttua näissä otteluissa ja mahtavassa näyteikkunnassa.

On vielä korostettava, että pelasipa Suomi Tanskaa vastaan hyvin, huonosti tai jotain siltä väliltä, juuteilta ei voi ottaa mitään pois. On pakko olla aidosti iloillaan heidän puolestaan. Jääkiekko kaipaa tälläisiä asioita, yllätyksiä ja jopa shokkeja. Jokainen voi miettiä, että miten Tanskassa hehkutetaan omaa nuorisoa. Tälläiset sensaatiot tekevät jääkiekolle hyvää, vaikka valitettavasti se tuli tällä kerralla Suomen kustannuksella. Kun toinen pelaa huonosti, silloin ei saa ottaa mitään pois vastustajan suorituksesta.

Harjoitusottelut mukaanlukien Ruotsi on vaatimattomasti seitsemän kamppailun mittaisessa voittoputkessa. Tre Kronor on kovaa vauhtia menossa pudotuspeleihin, mutta heidän putoaminen karsintasarjaan olisi jopa vieläkin suurempi paukku kuin Suomen sinne meneminen. Ruotsi on pelannut MM-kisoissa vain yhden ottelun, jolloin Tanska kaatui numeroin 6-1. Viimeisessä harjoitusottelussa sinikeltaiset pelasivat Venäjää vastaan, joka kaatui tyylikkään peliesityksen jälkeen lukemin 4-0.

Jos palaamme vielä Ruotsin ja Tanskan väliseen otteluun, tuossa kamppailussa ensimmäinen erä tarjoili kaksi osumaa. Ensimmäisestä vastasi 18-vuotias Alexander Nylander, joka on viimeistellyt tällä kaudella AHL:n puolella tehopisteitä 17 kappaletta. Toinen maali avauserässä merkattiin Joel Erikssonille. Sinikeltaiset saivat paljon onnistumisia heti ensimmäiseen otteluun, sillä vain Nylander teki enemmän kuin yhden kaapin, ja voittaneen porukan jokainen kentällinen onnistui maalinteossa.

Materiaalinsa puolesta Ruotsi lähtee Suomea vastaan otteluun ehdottomana ennakkosuosikkina, ja samalla Tre Kronor on paperilla mitalisuosikeita. Yksittäisistä pelaajista mainitsimme jo Nylanderin, joka oli jo vuosi sitten maansa paras pistemies. Puolustuksessa varsinkin Oliver Kylington ja Jacob Larsson ovat henkilöitä, joita kannattaa seurata. Eriksson ja Lias Andersson ovat hyökkäyksessä kovia tekijöitä jo tässä ikäluokassa. Lisäksi 19-vuotiasta Rasmus Asplundia kohtaan on suuret odotukset.

Vaikka Ruotsi on viimeistellyt viimeisin harjoitusottelu mukaanlukien kymmenen maalia, suuri huomio kiinnittyy sinikeltaisten maalivahti- ja puolustuspelaamiseen. Vaikka avauskamppailussa vastassa oli vain Tanska, Tre Kronorille on viimeistelty erittäin pieniä maalimääriä. Ruotsilla maalivahtitilannehan on se, että Linus Söderström kantoi viime vuonna torjuntavastuun, vaikka tänä vuonna ykköstorjujana oleva Felix Sandström oli jo tuolloinkin porukassa mukana. Sandström pelasi Tanskaa vastaan.

Ruotsi pääsee otteluun henkisellä puolella helpommista lähtökohdista, sillä sinikeltaisten ei tarvitse puristaa mailaa, heillä on onnistumisi laajasti ja avainpelaajat ovat näytelleet jo MM-kisojen alussa merkittävää roolia. Suomellahan on selvää, että vähintään piste olisi tultava, joten paineet ovat merkittävät. Pikkuleijonat joutuu myös erilaisen haasteen eteen kuin Tanskaa vastaan, joka on MM-kisojen yksi passiivimmista joukkueista. Nyt virheistä hallitseva maailmanmestari maksaa kovaa hintaa.

18+   Peluuri

Vihjemedia.com 2014-2020 | Sivustokartta | Evästeet | Tietosuojakäytäntö